lauantai 19. syyskuuta 2015

Sadonkorjuujuhlat

Skördefesten på Åland

Ahvenanmaalaisten suosituinta tapahtumaa vietetään näin syksyllä, kun paikallisilla maatiloilla, tehtaissa sekä ravintoloissa vietetään Sadonkorjuujuhlaa. Vuosittain syyskuun toiseksi viimeisimpänä viikonloppuna on siis mahdollista maistella puhtaita makuja ja ostaa kotiin kesän satoa. Osallistuimme viime vuonna ensimmäistä kertaa tapahtumaan ja tämän vuoden juhlia odotettiinkin jo innolla!
Vierailukohteisiin on helppo suunnata selkeiden opasteiden ansiosta.
Tottakai mekin vierailimme avoimilla maatiloilla, joissa oli mahdollista mm. seurata maatilan eläinten elämää ja ostaa kojuista vihanneksia, hilloja, käsitöitä, yms... Maatiloilla oli järjestetty myös lapsille paljon erilaisia aktiviteettejä - pussihyppelyä, pomppulinnoja, jättihiekkalaatikko, poniratsastusta, kokkikoulu. Maistiaisiakin oli toki tarjolla, mutta nälän yllättäessä oli mahdollisuus myös ruokailuun.
Orkla Confectionery & Snacks Finlandin eli Taffelin tehtaalla oli mahdollista vierailla ja sen alueella, ja toki syödä sipsejä! Me ostimme kotiin tehtaanmyymälästä erikoistarjouksen houkuttelemana sipsejä sekä perunamuusia. Ålands Centralandelslag eli ÅCA tarjosi paljon erilaista maisteltavaa ja mahdollisuuden tutustua meijerin sekä leipomon tilohin. Näimme mm. juuston valmistusta.
Amalian Limonaatitehdas Lemlandissa.
Sipsien sekä perunamuusien lisäksi korjasimme sadosta kotiin hapankurkkuja sekä mansikka-raparperihilloa. Sydämenmallinen koriste-esine tarttui mukaamme puolestaan eräältä käsityökojulta. Sadonkorjuujuhlat tarjosivat jälleen paljon nähtävää koko päiväksi!

-Roope-

torstai 10. syyskuuta 2015

Rahan kalastelua

Haaveista totta?

Minulla oli aikoinaan aina yksi rivi kestona Veikkauksen Lottoa ja myöhemmin myös Eurojackpottia. Arvontailtoina mahassa oli perhosia ja välillä olin jo aivan varma tulevasta voitosta. Mitään suurempaa voittoa ei kuitenkaan koskaan tullut, joten innostus ja kiinnostus lopahti vähitellen.

Haaveet suuresta summasta rahaa ei kuitenkaan koskaan ole hävinnyt. Mutta mikä on suuri summa? Mikä on liian suuri tai pieni summa? Onko liian suurta summaa?!? Toisaalta onhan haaveilujen tasojakin monenlaisia! Toisinaan haluaisin ostaa meille oman veneen tai olisihan oma ruotsinlaivakin "ihan kiva". Myös romanttinen viikonloppu Pariisissa kelpaisi. Tai vaikka mopoauto! Vai maksaisinko sittenkin laskuja..?

Puolisoni kanssa istuimme taloyhtiön saunassa ja jälleen puheet menivät haaveilun puolelle. Haaveilin ostavani kylämme vanhan hotellin ja kunnostaa siitä ylellisen majapaikan. Puolisoni osuva vastaus sai silmäni auki. "Miksei meillä enää ole sitä kestolottoa? Turha mistään tuommoisista on haaveilla, jos ei edes yritä."

Seuraavana päivänä surffasin itseni Veikkauksen kotisivuille ja korjasin puolisentoistavuotta kestäneen virheen. Vaikka voittoja ei tulisi, on kuitenkin ilo tietää veikkausvoittovaroja jaettavan taiteelle, tieteelle, urheilulle ja nuorisotyölle. Lisäksi nyt saa taas jännittää arvontailtoina ja haaveilla rauhassa. Ehkä näin joistakin haaveista tulee joku päivä vielä totta!

-Roope-

torstai 3. syyskuuta 2015

Joko nyt?

Syksy.

Elokuu – vastahan se alkoi ja nyt sekin on jo ohi! Elokuun alussa vierailimme Kökarissa, juhlimme syntymäpäivääni ja saimme perheenlisäystä Amorella-kissan myötä. Muumimaailmassakin vierailimme naapurin pojan kanssa. Elokuun lämpöiset päivät tulivat yllättäen, mutta nyt nekin ovat ohi. Töissä korkeasesonki on saateltu päätökseen ja ahkerat kokousvieraat ovat nyt saapuneet asiakkaiksemme. Syksyn sään takia ensimmäiset laivavuorotkin on jo jouduttu perumaan!

Syntymäpäiväristeily Viking Linen M/S Rosellalla.
Pikkuruinen Amorella

Mutta mitäs nyt..?

Ahvenanmaan syksyn ehdoton kohokohta on Sadonkorjuujuhlat. Tapahtuma järjestetään nyt 18. kertaa 18. - 20.09.2015. Sadonkorjuujuhlien aikaan Ahvenanmaalla on erilaisia vierailukohteita, joita on tänä vuonna ennätykselliset 54! Juhlat antavat mahdollisuuden tutustua ahvenanmaalaisiin maatiloihin, ravintoloihin sekä tehtaisiin. Haluaisitko nähdä miten valmistetaan sipsejä tai ostaa maissia suoraan maatilalta? Henkilökohtaisesti odotan tapahtumaa innolla!
Taffelin tehtaanmyymälä

Suomen suosituimmat snacksit valmistetaan Ahvenanmaalla.
Ålands Centralandelslag, ÅCA. Valmistaa leipomo- sekä meijerituotteita.

Euroviisuistakin tutun ruotsalaisen Charlotte Perrellin keikka Viking Linen M/S Viking Cinderellassa lähestyy kovaa vauhtia. Varasimme liput jo hyvissä ajoin tälle syksyn piristävälle merimatkalle. Laivalla meitä odottaa keikan lisäksi rentoutumista kylpylässä sekä herkuttelua aluksen ravintoloissa.

M/S Viking Cinderellassa on kolmikerroksinen yökerho Étage.

Syksyn tultua myös television tarjonta on alkanut heräillä henkiin. Iki-ihana Salatut elämät jaksaa vuosi toisensa jälkeen koukuttaa minut ruudun ääreen. Myös kiinnostukseni jo ensimmäisellä kaudellaan herättänyt Ensitreffit alttarilla -ohjelma on startannut käyntiin toisella tuotantokaudellaan.
Edellisen syksyn väriloistoa Godbyssä.

Toivottavasti syksy on täynnä valoisia päiviä, värikkäitä lehtiä sekä hilpeää tunnelmaa. Tosin odotan myös meille tulevan vieraita! Moni puhui kesällä tänne tulemisesta, mutta harva lopulta suuntasi paratiisisaarelle. Miten ihanaa olisikaan järjestää mukavat illanistujaiset maukkaan ruoan kera?


-Roope-