keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Elämyksiä merellä ja maalla

Uusittu M/S Amorella, hevostelua, herkuttelua

Lähdimme pian lankalauantain vaihduttua pääsiäispäivään ajamaan kohti Långnäsin satamaa. Satamassa odottelimme hetken uudistuneen M/S Amorellan saapumista, jonka kyydillä olimme suuntaamassa Manner-Suomeen. Emme olleet vielä nähneet omin silmin aluksen uudistuksia, joten innolla odottelimme alukseen pääsyä.
M/S Amorella saapumassa Lumparlandissa Långnäsin satamaan. 
M/S Mariella on varmasti tuttu alus monille Viking Linella seilanneille. Tämän aluksen suunnitteluvaiheessa yrityksen johtoa kävi aina Karibianmeren risteilyllä asti tutustumassa aitoon risteilytuotteeseen. Projekti poiki monia hyviä ideoita, mutta kaikkea ei saatu toteutettua M/S Mariellaan. Ideoita ei laitettu silloin suinkaan sivuun, vaan suunniteltiin ”pikkusisko” M/S Amorella. Viking Linelle M/S Amorella valmistui 1988 ja se on pääasiassa seilannut Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan.
M/S Amorellan uusittu ravintola-arcade kannella 8.
M/S Amorella oli nyt uusittavana Ruotsissa Landskronan telakalla 27.01.–10.02.2016. Aluksen yleisilmettä on kohennettu huomattavasti ja laivalla on vaikea kuvitella aluksen olevan vuoden -88 mallia. Esimerkiksi laivan yökerho on uusittu täysin ja sen raikkaan ilmeen kruunaa valtava led-seinä. Lisäksi laivaan rakennettiin myös kaksi uutta hyttiluokkaa, joissa molemmissa on mm. ylelliset parivuoteet. Ennen nukkumaanmenoa oli meidän tutustuttava uudistuksiin, jotka olivat erittäin onnistuneita.
Food Garden on saanut uuden valoisan noutopöydän.
Porrasaula kannella 8 on uusittu lattiaa ja seiniä myöten.
M/S Amorellan Fun Club on nyt raikkaan viihtyisä yökerho.
Aamulla kello oli soimassa varhain. Suuntasimme aluksen Tax Free -myymälään tekemään tuliaisostoksia, jonka päätteeksi lähdin nauttimaan Viking Buffetin meriaamiaisen tarjontaa. Noutopöydät oli katettu kauniisti ja tarjolla oli perinteisiä aamiasruokia - lihapullia, nakkeja, raejuustoa, leipää lisukkeineen, hedelmiä, croissanteja, lettuja… Oli mukava laittaa päivä liikkeelle istuessa laivan keulassa, katsella auringonnousua ja nauttia maukasta aamiaista - LOMA!
Keväisessä säässä lähestyimme kohti Turkua.
Viking Buffetin meriaamiainen antaa hyvän alun päivälle!
M/S Amorellan saavuttua Turkuun suuntasimme kohti Nokiaa anoppini maatilalle. Matka taittui ripeästi aurinkoisessa säässä. Nokialla olikin aika nähdä tuttavia ja nauttia ruoasta. Pääsin myös hevostelemaan, aivan mahtavaa! Illalla olikin vielä luvassa rentoutumista aidossa puusaunassa.

Hevostelua Nokialla.
Aidossa puusaunassa on ilo saunoa.
Hyvin nukutun yön jälkeen olivat suunnitelmat mantereella vastaavia kuin edellisenäkin päivänä. Näimme tuttavia ja kävimme moikkaamassa minunkin sukulaisia Ylöjärvellä. Nautimme myös herkullista hirvipaistia anoppilassa! Oli aika hyvästellä mantereen asukit ja suunnata takaisin kohti Turun satamaa.
Turun satamassa M/S Viking Grace.
Turun satamassa meitä oli jo vastassa Viking Linen lippulaiva M/S Viking Grace. Laivaan päästyämme suuntasimme viettämään iltaa moderniin Frank´s -ravintolaan. Jokainen asiakas saa oman maksukortin, johon rekisteröidään ravintolassa tehdyt tilaukset. Listalla on pitsoja, pastoja, lihaa, salaatteja ja jälkiruokia. Me herkuttelimme pastan ja pippuripihvin parissa. Masut täynnä oli hyvä suunnata ostoksille aluksen Shopping Worldiin.
M/S Viking Grace häikäisee sisustuksellaan.
Rentoa ruokailua M/S Viking Gracella tarjoaa Frank´s.
Ei pelkkä Tax Free, vaan kokonainen ostosmaailma!
Verovapaasta myymälästä tarttui mukaan ”Calvin Klein CK One Summer 2016” -tuoksu. Olen kerännyt tätä sarjaa pitkään ja sain yllättyä, että sarjan tämän vuoden kesätuoksu löytyi jo nyt Viking Linen valikoimasta. Tuoksu sopii niin miehille kuin naisillekin ja tuoksun inspiraatio on saatu kesäisestä seikkailusta viidakossa. Viidakkoteema näkyy jo pullossa ja itse tuoksussa voi aistia myös lime mojiton ripauksella raikasta sitruunaa. Viidakkotunnelmaa huokuva tuoksu oli ehdottomasti ostamisen arvoinen!
Ostosmaailman satoa. Oikealla yllä mainittu tuoksu.
Kaksikerroksisessa Club Voguessa esiintyi Meiju Suvas.
Sisustuksen on suunnitellut dSign Vertti Kivi & Co.
Ennen Ahvenanmaalle saapumista tuli käytyä kuuntelemassa illan tähtiartistia Meiju Suvasta Club Voguessa ja nautittua jälkiruoaksi salmiakkijäätelöä kauniilla Arcadella. Lomamatka oli äärimmäisen onnistunut ja se sisälsi paljon mielenkiintoisia kokemuksia. Omia huippuhetkiäni olivat uudistunut M/S Amorella sekä hevostelu Nokialla.
Långnäsin satamassa M/S Viking Grace.

-Roope-

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Yksi on ylitse muiden

Ensimmäinen vuosi

Vuoden päivät olen nyt kerännyt seikkailuja satamaan. Blogiini on tullut vuoden aikana postauksia mm. matkoista ja mielipiteistä sekä vinkkejä. Vuosi sitten tunnelma oli jännittynyt, koska bloggaukseni aloitusta oli moni odottanut kauan. Tekstien kirjoittaminen on kuitenkin ollut mukavaa, ja on ollut aivan mahtava yllättyä lukijoiden määrästä! Hyvää palautetta ja kommenttejä on tullut myös rutkasti.

Tällä hetkellä Seikkailujen sataman ehdottomasti suosituin postaus on Herkuttelua & Hemmottelua, joka kertoo huikeasta elämysten minilomasta Itämerellä. Laivamatkoista kertovat postaukset ovat selvästi suosituimpia, sillä ne valtaavat hyvin tilaa kymmenen kärjestä. Eniten kommentteja on kerännyt tähän mennessä Tallinna kuuluu kesään! -postaus. Henkilökohtaisesti olen yllättynyt Sisustuksen ilon suosiosta, joka kertoo miltä meillä näytti Ikeassa käynnin jälkeen.
Blogiini on tulossa postaus myös uudistuneesta M/S Amorellasta.
Jos Teillä lukijoilla on toiveita tai ideoita kuinka blogiani voisi parantaa, niin otan teiltä viestiä ilosylin vastaan. Kaipaatteko enemmän vinkkejä, lisää Ahvenanmaata, vaiko kenties enemmän kuulumisia Ellojen elämästä? Voisiko suosittuja laivapostauksia kehittää jotenkin tulevaisuudessa (koska niitä tulee varmasti lisää...)? Tai jotain ihan muuta.

Kerätään jatkossakin seikkailut yhdessä satamaan!


-Roope-

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Vinkit Ahvenanmaan kevääseen

Poimi parhaat päältä!

Täällä Ahvenanmaalla on ollut aistittavissa ihana kevät ja lupaus mahtavasta kesästä! Itselleni kuun alku on ollut haipakkaa – muutenkin tuntuu kuin vasta olisi juhlittu joulua… Turistit mieltävät Ahvenanmaan usein kesäkohteeksi, toki silloin saarivaltakunta on parhaimmillaan, mutta näkemistä ja kokemista riittää aina vuoden ympäri! Suunnittelinkin keväälle vinkkilistan, mitä Ahvenanmaalla kannattaa tehdä – tutustu ja seilaa itsesi parhaimpien vinkkien pariin.
Lemströmin kanava
Henkilökohtaisesti pidän paljon Ahvenanmaan maaseudusta. Kauniita merenpoukamia, peltoja, lehmiä ja rauhaa. Pienissä kylissä on ihastuttavia vanhoja taloja, joiden ovenpielissä liehuu Ahvenanmaan lippuja. Mielestäni onkin aivan huippua kierrellä maaseudulla ja poiketa vaikka kyläkaupassa ostoksilla. Getabergen-vuori sijaitsee Getassa, jonka näköalatornista avautuu tyylikäs maisema Ahvenanmaan pohjoisosaan. Maaseutumatkalla saattaa löytyä myös vaikka pihakirppiksiä, kun seuraa ”loppis”-kylttejä.
Kyläkauppa Getaboden
Totta kai Ahvenanmaan saaristo on myös lumoava. Saaristoluontoa on helppo ihastella laivan ikkunoista, mutta se on vieläkin mahtavampi kokea itse. Manner-Ahvenanmaalla ollessa kannattaa ensin suunnata Bomarsundin linnoitukselle johon voi tutustua vuoden ympäri. Linnoitukselta lähtee pieni silta Prästön saarelle, josta lähtee puolestaan aikataulutta ilmainen vaijerilossi saaristoon - Vårdön kuntaan. Lossimatka kestää vain alle viisi minuuttia, joten karaokebaaria ei välttämättä ehdi tällä matkalla kaivata. Vårdössä ei sinänsä ole paljon vierailukohteita keväällä, mutta tarjolla on kaunista luontoa ja saaristolaiselämää. Vårdön harmaakivikirkon vanhin osa on 1400-luvulta. Myrskyluodon Maija -romaanisarjasta tunnetun Anni Blomqvistin (1909-1990) kotipaikka on Vårdön Simskälassa. Vårdössä palvelee myös kyläkauppa.
Anni Blomqvistin kotitalo
Suomen pienin museo Vargatassa, Vårdössä.
Maarianhaminan merikorttelissa on mukava pistäytyä ihastelemassa ahvenanmaalaisen Guldvivan upeita käsintehtyjä koruja sekä tarkastella käsitöitä SALTissa. Molemmista liikkeistä on helppo hankkia varmasti laadukkaita ja käsintehtyjä ahvenanmaalaisia matkamuistoja. Merikorttelin vieressä on myös Mariebad-kylpylä, jossa pääsee esimerkiksi laskemaan kilpaa ajanottojärjestelmällä varustetussa vesiliukumäessä tai nauttimaan porealtaan lämmöstä. Toisella puolella kaupunkia on puolestaan Ahvenanmaan merenkulkumuseo, joka on ehdolla vuoden museoksi.

Ahvenanmaalla kuuluu myös herkutella! Nauti lounasta ahvenanmaalaisella Stallhagenin olutpanimolla hunajaoluen kera, maista maankuulua Ahvenanmaan pannukakkua huippukokki Michael Björklundin Smakbyssä tai vietä tunnelmallinen teehetki Bagarstugan Cafe & Vin -kahvilassa.
Bagarstugan Cafe & Vin
Ahvenanmaa on täynnä erilaisia tapahtumia. Kätevimmin tapahtumat voi tarkistaa paikallisista sanomalehdistä, sekä Visit Ålandin nettisivuilta. Esimerkiksi pääsiäisenä kannattaa suunnata Maarianhaminan torille pääsiäismarkkinoille.

Tartu vinkkeihin ja räätälöi oma seikkailusi paratiisisaarella!
-Roope-