torstai 23. heinäkuuta 2015

Kun matka on määränpää

M/S Birka Stockholm

Raumalla vuonna 2004 valmistunut M/S Birka Paradise houkutteli minua jo alakouluikäisenä. Alus on nimittäin suunniteltu karibianristeilijöiden perusteella. Muistan, kun olimme aikoinaan risteilemässä Viking Linen M/S Isabellalla ja saunaosaston ikkunoista katselin kaunista ohi lipuvaa paratiisilaivaa ja haaveilin vielä joskus pääseväni sen kyytiin.
M/S Birka Stockholm (Kuva: Rederiaktiebolaget Eckerö)
Alus kuuluu Birka Cruisesille, joka puolestaan on nykyään osa suomalaista Rederiaktiebolaget Eckeröä. Pääkonttoriaan Maarianhaminassa pitävä Eckerö-konserni on monille mannersuomalaisillekin tuttu Helsinki-Tallinna -väliltä. Birka Cruises harjoittaa risteilyliikennettä yhdellä aluksellaan Tukholman ja Maarianhaminan välillä, sekä erikoisristeilyjä mm. Visbyhyn ja Kööpenhaminaan.

Muutettuamme Ahvenanmaalle näin heti tilaisuuden - vihdoin pääsen kokemaan tämän aluksen! Alus on kuitenkin ehtinyt vaihtaa jo nimen M/S Birka Stockholmiksi ja aluksen sisustuksellinen paratiisiteema on saanut väistyä uuden saaristolaisteeman myötä. Huom: aluksella ei tutun kuuloisesta nimestä huolimatta käy Plussa-kortti.

Varauksen tekeminen kyseiselle laivalle ei ollutkaan aivan niin helppoa, kuin voisi tänä päivänä luulla. Edellisenä kesänä sain jo huomata, että varausta ei voinutkaan tehdä netissä varausjärjestelmän kautta. Varausjärjestelmä on nimittäin suunnattu ainoastaan Tukholmasta lähteville matkustajille. Otinkin yhteyttä Eckerön Maarianhaminan myyntikonttoriin sähköpostitse. Emme löytäneet tuolloin kuitenkaan sopivaa lähtöpäivää ja päädyimme lopulta kilpailijan syleilyyn. Ajatus matkasta M/S Birka Stockholmilla jäi kuitenkin elämään.
Vastaavanlaista risteilyä tarjoaa Viking Line
M/S Viking Cinderella -aluksella,
jonne päädyimmekin kesällä 2014
Tämän vuoden kesäkuussa otin uudelleen yhteyttä Eckeröön sähköpostitse ja löysimme sopivan lähtöpäivän. Haastetta lisäsi vapaa-aikaa haittaava työ sekä aluksen erikoisristeilyt. Palvelu sähköpostitse oli erinomaista ja yllättävän nopeaa. Vihdoin odottaminen oli konkreettista, koska lähtöpäivä oli tiedossa!

Odotus meni nopeasti töiden, vieraiden ja Tallinnan-matkamme siivittämänä. Lähtöaamuna perhosia oli vatsassa enemmän kuin aikoihin. Suuntasimme aamulla Godbystä Maarianhaminan Länsisatamaan ja siellä sijaitsevaan Birka-terminaaliin. Terminaali on nelimastoparkki Pommernin ja hotelli Adlonin tuntumassa. Tämä terminaali oli kuitenkin vain läpikulkurakennus, koska lähtöselvitys tehdään Maarianhaminasta lähteville vasta aluksen neuvonnassa. Autolla laivaan ei voi ajaa, koska kyseessä on aito risteilyalus - autokantta ei ole lainkaan! M/S Birka Stockholm onkin Itämeren ainoa aito säännöllisiä risteilyjä tekevä risteilyalus.

Astuttuamme risteilijään oli edessämme neuvonta, josta meitä tervehdittiin heti iloisesti. Yllätyin erittäin paljon hyvästä asiakaspalvelusta, jota saimme neuvonnassa lähtöselvitystämme tehdessä. Palvelua sai hieman yllättäen myös suomeksi. Lähdimmekin seuraavaksi etsimään hyttiämme, mutta fiiliksemme oli outo - kaikki olikin meille aivan uutta!
Seafront Lyx
Seafront Lyx
Seafront Lyx
Hyttimme "Seafront Lyx" sijaitsi kannella 8, laivan keskiosassa. Hytin erikoisuutena oli suuri panoraama-erkkeri-ikkuna, josta oli todella upeaa seurata kauniita saaristoja. Hytissä oli myös 160 cm leveä parivuode, iso LCD-TV, minibaari juomineen sekä vuodesohva ja nojatuoli, myös toki mm. suihku, wc, hiustenkuivaaja, tallelokero, vaatekaappi... Hytti ylitti meidän kaikki odotuksemme. Oli mukava huomata, että löytyyhän Eckeröltä tyyliäkin!
Ravintola Compagniet
Näkymä Pommernin suuntaan ravintola Compagnietista.

Hytin hintaan kuului ylellisyysaamiainen aluksen à la carte -ravintola Compagnietissa kannen 6 peräosassa. Silmät suurina saimme jälleen ihailla aluksen kaunista sisustusta kävellessämme ravintolaan. Myös ravintolassa sai palvelun suomeksi ja palvelun taso oli jotain aivan muuta mitä olemme Itämerellä tottuneet - hyvässä mielessä. Alkuun saimme lasilliset kuohuviiniä - oli ihanaa kilistellä fiinissä ympäristössä ja katsella ikkunoista ylvästä Pommernia. Pöytään oli mahdollista tilata kahvia, teetä ja lämpimiä aamiaisruokia listalta. Kylmiä ruokia, jälkiruokia sekä mehuja oli tarjolla buffet-pöydässä. Ruoka oli maukasta ja laadukasta - odotukset illallisesta nousivat entistä korkeammalle.

Alus lähti Maarianhaminasta klo 09.45 Suomen aikaa ja olimme juuri saaneet masumme täyteen hyvästä aamiaisesta. Menimme ulkokansille ihailemaan Ahvenanmaan saaristoa sekä kiertelimme katselemassa alusta. Suunnistaminen tuntui aluksella aluksi hankalalta, mutta lopulta alus oli helppo sisäistää. Risteilyohjelma tarjosi bingoa aluksen yökerhossa ja pakkohan sitä oli pelata!
Kannella 11 on 193 metriä pitkä lenkkeilyrata,
aivan kuten aidolla risteilijällä kuuluu olla!
Paf Bingoa pelattiin aluksen Club Maritimissa kannen 5 peräosassa.
Kävimme myös ostoksilla aluksen muotiin erikoistuneessa Freeport Details -myymälässä ja Freeport Shopping -tax freessä, mutta myymälät olivat aivan liian pieniä asiakasmääriin nähden. Myymälöissä ei ollut ollenkaan mukavaa tehdä heräteostoksia - päädyimmekin vain poimimaan ennakkoon suunnittelemamme ostokset. Hintataso laivalla tuntui olevan edullisempi, kuin esim. Viking Linella ja Tallink Siljalla.

Seafront Lyx
Seafront Lyx
Terassi tarjoaa aurinkoa, uimista ja saunomista!
Istuskelimme ulkokannella, pelailimme huojuvaa tornia ja nautimme lomailusta. Olisimme halunneet vierailla aluksen Panorama Spassa, mutta varaustilanteen vuoksi jäi vierailu seuraavaan kertaan. "Onko nää kylpylät sitte kesälläki näin varattuja?"  Ennen Tukholmaan saapumista pyörähdimme myös kannen 6 kokousosastolle rakennetussa Sommarshopenissa, jossa teimme mukavia löytöjä.
Viking Linen design-laiva M/S Viking Grace tuli meitä vastaan.
Seafront Lyx
Seafront Lyx
Huojuva torni
Alus saapui Tukholmaan klo 15.45 Ruotsin aikaa (eli klo 16.45 suomen aikaa). Aluksen ollessa muutaman tunnin Tukholmassa kävimme katselemassa millaisia muita hyttejä aluksella on. Oli myös mukava hengähtää hytissä satamassaoloaikana. Laivan lähtöaika Tukholmasta oli paikallista aikaa klo 18.00 ja samaan aikaan meillä alkoi päivälliskattaus aluksen buffet-ravintola Sjösalenissa kannen 6 keskiosassa.
Kävimme katsomassa millainen on sisähyttiluokka "Cabin Design".
Halusimme myös nähdä kaksikerroksinen Seafront Etagesvit -hytin.
Seafront Etagesvit olisi todella tyylikäs valinta!
Odotukset buffetin suhteen olivat korkealla, koska olimme syöneet laivassa aamulla erittäin maukkaasti. Buffettia mainostettiin kovasti, kuinka se noudattaa seisovanpöydän perinteitä 1500-luvulta saakka ja tarjolla on ruotsalaisia makuja. Odotukset eivät kuitenkaan täyttyneet, vaan kävi päinvastoin. Ruokaa oli tarjolla paljon vähemmän mitä esim. Viking Linen alusten buffeteissa. Ruoka oli myös todella arkista, esim. pastaa ja jauhelihakastiketta, lihapullia, nakkeja, "Saarioisen roiskeläppiä", yms... Kyllä tuli ikävä samalla linjalla kilpailevan M/S Viking Cinderellan buffetin herkkuja. Myöskin buffetin hintaan kuuluvat viinit olivat heikkolaatuisia, tarjoilija tiesi kertoa Tallink Siljan buffeteissa olevan sama viinivalikoima. Epäkohtana oli myöskin epämiellyttävät tuolit ja pienet pöydät. Emme poistuneet ravintolasta suinkaan tyhjinmasuin, mutta on sitä laivalla paljon parempaakin syöty.
Buffet-ravintola Sjösalen
Buffet-ravintola Sjösalen

Menimme ylelliseen hyttiimme ruokalevolle. Seurasimme saaristoa, sekä iloksemme hytin tv:stä näkyi Ylen suomen kielinen ulkosuomalaisille suunnattu TV Finland. Suuntasimme toki vielä aluksen yleisiin tiloihin ruokalevon jälkeen. Ilta eteni mukavasti pelaillessa huojuvaa tornia sekä ilmakiekkoa ja kuunnellessa rentoa pianomusiikkia maukkaiden drinkkien kera. Teimme myös pienen iltakävelyn ulkokansilla.
M/S Birka Stockholm (Kuva: Rederiaktiebolaget Eckerö)

Juuri käydessämme nukkumaan klo 02.00 aikoihin Suomen aikaa, olikin laiva jo saapumassa Maarianhaminaan. Aikataulun mukaan saapumisaika olisi olut noin kuusi tuntia myöhemmin klo 08.15 (Suomen aikaa), mutta M/S Birka Stockholmin kapteenit saavat itse suunnitella mitä reittiä käyttävät ja mihin aikaan saapuvat satamaan - kunhan alus lähtee aikaisintaan ja saapuu viimeistään ilmoitettuina aikoina.

Aamulla heräsimme kauniiseen aamuauringon paisteeseen hyvin nukutun yön jälkeen - kiitos hytin mukavan vuoteen ja tyynyjen. Maihinnousu alkoi klo 08.15 (Suomen aikaa), mutta aluksesta tuli poistua ja hytti luovuttaa viimeistään noin 30-15 minuuttia ennen seuraavaa lähtöä (klo 09.45 suomen aikaa).
Seafront Lyx
Poistuimme M/S Birka Stockholmilta antoisaa kokemusta rikkaampana. Laiva oli tyylikäs ja siitä tuli mieleen hiukan entinen M/S Silja Opera, joka oli yksi lapsuuden suosikkilaivoistani. Palveluun oli varmasti kiinnitetty erityistä huomiota, koska pääsääntöisesti se oli erittäin ystävällistä. Yllätyimme myös suuresti, kuinka palvelua sai jokaisessa asioimassamme pisteessä lähes poikkeuksetta myös suomeksi. Samalla linjalla kilpailevalla Viking Linen M/S Viking Cinderellassa palvelun saaminen suomeksi on paljon epätodennäköisempää. Buffet oli laivan suurin heikkous, johon varustamon kannattaisi oikeasti panostaa kunnolla. Myös myymälöihin kannattaisi kiinnittää huomiota, mutta ehkä ne toimivat hyvin matalasesongin lähdöillä? Aluksen hintataso oli kuitenkin positiivinen yllätys. Valitsemamme Seafront Lyx -hytti oli viihtyisä ja hintansa väärti.

Kotiin tuli mm. Birka Cruises -tuotteita,
Björn Borgin varvassandaaleita, muutama poncho viltti,
Calvin Klein Be -tuoksu sekä muuta kosmetiikkaa.

Aikaisemmat kokemuksemme Eckerön kanssa eivät ole aina olleet kultareunoin koristeltuja, mutta nyt M/S Birka Stockholm nosti kuitenkin arvostustani koko konsernia kohtaan. Mielelläni matkustaisin kyseisellä laivalla uudelleen ja suosittelen sitä myös Sinulle. Tämä oli yksi tämän kesän ehdottomista kohokohdista!

-Roope-

6 kommenttia:

  1. Wow, vähäks hieno toi Birka Stockholm sisältä :O
    Jos sinneki ehtis joskus... heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, me myös yllätyimme! Todella vaikuttava alus. Kannattaa ehdottomasti alkaa suunnittelemaan matkaa ;)

      Poista
  2. En ole koskaan kuullutkaan koko botskista, mutta hyvä, että tuli nyt sekin asia korjattua. :) Jutun alkua lueskellessa ehdin jo pohtia onko Birka ihan vastaavalla konseptilla kuin Karibian risteilijä eli all inclusive, mutta ilmeisesti ruoat eivät siis kuulu hintaan. Harmi. Mutta hytti on jo ihan oikean näköinen ja tuo ikkuna on erittäin hyvän kokoinen.

    Terveisin risteilyintoilija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista! Tosiaan ruokailu buffetissa tuli ostaa erikseen. Ja kuten tekstissä mainitsin, niin hytin hintaan kuului tuo ylellisyysaamiainen. Itämerellä All Inclusive -risteilylle pääsee helposti St. Peter Linella.

      Birka Stockholmilla pidimme kovasti tuosta hytistä, suosittelen vierailemaan kyseisellä risteilijällä! :)

      Poista
  3. Olipa mukava taas palata risteilyynne Birkalla! Pari kertaa aiemminkin oon kattellu ja lueskellu jutun nääs. Itte oon kans haaveillu risteilystä kyseisellä laivalla. Pitääpä pistää taas harkintaan vaikka ens kesälle, kun sitä tulee kuitenkin niin paljon Ahvenanmaalla oltua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa mukava lukea viestisi :) Kyseistä risteilyä on ollut kyllä mukava aina muistella ja kertoa myös kokemuksesta muille. Tosiaan varmasti hauska yhdistää Ahvenanmaan-matkaan - samalla saa myös näin uutta sisältöä reissuun ja yhden yöpymisen hoidettua kätevästi. Tervetuloa jatkossakin Seikkailujen satamaan!

      Poista