sunnuntai 23. elokuuta 2015

Satu elää.

Eläköön!

Pakkasimme itsemme sekä naapurin neljävuotiaan pojan autoon ennen kuin edes kukko oli ehtinyt perjantai-illan päätteeksi kunnolla nukkumaan. Suuntasimme auton kohti Långnäsin satamaa, jossa teimme lähtöselvityksen Viking Linen M/S Amorellaan - matka Naantalin Muumimaailmaan oli alkanut! Koko aamuöisen merimatkan Ahvenanmaalta Turkuun nukuimme hytissämme. Aamulla laivan saavuttua satamaan kävimme Turussa syömässä aamiaista sekä Raisiossa ostoksilla.
M/S Amorella saapumassa Långnäsiin.
Hyvää huomenta! Mars mantereelle.
Seitsemään kuukauteen en ollut käynyt Manner-Suomessa.
Muumimaailmaan oli helppo löytää selkeiden opasteiden ansiosta.
Vihdoin Muumimaailmaan!
Lähdimme kohti Naantalia, jossa parkkipaikan löydyttyä olikin mukava nauttia Naantalin auringosta. Olimme hyvissä ajoin liikkeellä, joten jouduimme hetken odottamaan Muumimaailman aukeamista.
Muumimaailma oli yhä yhtä ihastuttava, miten sen lapsuudesta muistinkin! Kaikki yksityiskohdat olivat niin viimeisenpäälle hiottuja. Laadukkaat esitykset Teatteri Emmassa, hahmot olivat koko ajan nähtävillä ympäri puistoa, mukavasti katseltavaa sekä myös aktiviteettejä, todella ystävällinen henkilökunta ja kohtuullinen hintataso yllättivät positiivisesti.

Hei Muumit!
Muumitalon keittiö
Drontti Edvard ja uimahuone
Teatteri Emma
Teatteri Emma
Nipsun koti
Hämmentävää tosin oli se, että paikkoja aloitettiin sulkemaan jo hyvissä ajoin ennen Muumimaailman sulkeutumista. Tästä aiheutuikin ikävä sekaannus ruokailun suhteen Mamman keittiö -buffetissa. Ruokailua ostaessa meille ei kerrottu ravintolan sulkeutuvan noin puolen tunnin kuluttua, eikä sitä ettei ruokaa enää tuoda lisää. Keskustelu esimiehen kanssa johti lopulta onneksi ruokailun hinnan palautukseen. Erikoista, että ravintola suljetaan jo kaksi tuntia ennen puiston sulkeutumista - varsinkin kun koko puisto on avoinna vain kuusi tuntia! Saman huomasimme myös ruokailun jälkeen, yksi toisensa jälkeen mm. kioskeista ja ruokapaikoista laitettiin kiinni. Me olisimme ainakin halunneet vasta lopuksi kiertää kojuja, mutta ovia laitettiin kiinni nenän edestä. Eikö olisi kannattavampaa pitää kojut auki loppuun asti ja "ottaa ihmisiltä viimeisetkin rahat lompakosta", varsinkin kun nämä sijaitsevat poistumisportin läheisyydessä?
Muumipeikon talo sekä Muumitalo
Muumipeikko oli Muumitalolla.
Seikkailua Yksinäisillä vuorilla.

Muumipapan laiva

Muumimaailma sijaitsee Naantalissa Kailon saarella.
Mörkö!
Hattivattien luolassa oli sähköä ilmassa.
Nipsun putiikki sekä Tiuhtin ja Viuhtin jäätelöbaari
Muumimaailmasta jäi kuitenkin meille yllä mainitusta hämmennyksestä huolimatta todella positiivinen mielikuva ja käynnistä tuli mieleenpainuva. Oli myös mukava nähdä, kuinka naapurin poika oli innoissaan! Kauniissa ilta-auringonpaisteessa poistuimme puistosta ja muistelimme päivän temmellyksiä.

M/S Viking Grace Turun satamassa.

Autolla laivaan.
Herkuttelimme M/S Viking Gracen modernissa Franks´s -ravintolassa.

Paluumatkan mantereelta Ahvenanmaalle teimme Viking Linen tyylikkäällä M/S Viking Grace -aluksella. Merimailit sujahtivat nopeasti touhutessa leikkihuoneissa, herkutellessa ravintolassa, shoppaillessa Tax Free -myymälässä ja hytissä nukkuessa ennen takaisin Ahvenanmaalle saapumista.
Suosikki jo lapsena - Muumimamma! <3

-Roope-

perjantai 7. elokuuta 2015

Luonnonkaunis Kökar

Anna aikaa Kökarille.

Ålands flagga.
Halusimme tehdä pienen seikkailun jollekkin Ahvenanmaan lukemattomista saarista. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyimme varaamaan matkaa Suomen toiseksi pienimpään kuntaan Kökariin sen mielenkiintoisimman tarjonnan takia. Tietoa Kökarista sai hyvin kunnan omilta sivuilta, jopa suomeksi!

Kökarin keskustaan pääsee kätevästi myös omalla veneellä.
Kökar on saariryhmä Ahvenanmaan ulkosaaristossa ja se on myös Suomen eteläisin kunta. Kökariin kulkee päivittäin lauttoja Manner-Ahvenanmaalta sekä välisatamista, mutta myös Manner-Suomesta. Lauttamatka päätesatamista Kökariin kestää noin 2,5 tuntia. Lauttamatkoista huolehtii Ålandstrafiken, jonka nettisivuilta voi ostaa lauttaliput etukäteen kätevästi ja edullisesti. Lautalla ollessa tilaa voi lippuja ostaa myös vasta satamasta, mutta kalliimpaan hintaan. Lautalla matkustaessa ei kuitenkaan peritä henkilömaksua, nimittäin maksu peritään ainoastaan mahdollisesta polkupyörästä tai muusta ajoneuvosta!

Manner-Ahvenanmaalta lautat Kökariin lähtevät Lumparlandin Långnäsistä.
Olimme varanneet liput kuvassa olevalle M/S Skiftetille,
mutta aikaisemmin keulapotkurissa havaitun vian vuoksi
oli lautta korvattu M/S Grisslanilla.
Lauttamatkalla olikin ihanaa seurata upeaa saaristoa ja kauniita ohi seilaavia laivoja. Lauttanamme toimi 44-vuotias "sardiinipurkki" M/S Grisslan, joka ei sinällään tarjonnut kuin autokannen alla olevan pienen salongin. Onneksi olimme matkalla satamaan ostaneet naposteltavaa ja juotavaa lautalle, koska tällä lautalla ei ole kahviota.

Turussa 1971 valmistunut M/S Grisslan.
Långnäsin satamaa käyttävät myös monille tutut
Viking Line, Tallink Silja sekä Finnlines.
Viking Linen M/S Amorella tuli matkalla vastaan.
Matkalla pysähdyttiin myös välisatamissa.
Pysähdyimme Sottungassa, joka on Suomen pienin kunta.
Lautalla kuljetetaan postia saaristoon.
Välipysähdys myös Sottungan Husössä.
Lopulta saavuimme Kökariin!
Kökarissa majapaikkanamme toimi Hellsön saaren pohjoisosassa sijaitseva Havspaviljongen. Kauniin luonnon ympäröimällä paikalla sijaitseva Havspaviljongen tarjoaa pienmökkimajoitusta sekä vierasvenesataman veneilijöille. Palveluihin kuuluu mm. korkealla kalliolla sijaitseva ravintola hulppeilla maisemilla, minigolfrata ja kauppa.

Havspaviljongenin ravintola, joka tarjosi maukasta päivällistä.
Päivällisen Havspaviljongenin ravintolassa kruunasi
todella kaunis näkymä Ahvenanmaan ulkosaaristoon.
Majoituimme mukavasti punaisessa pienmökissä.

Tutkailimme Kökarin kunnan keskustaa, jossa on kauppa, posti, Ålandsbankenin kassapalvelut, apteekin lääkekaappi, hotelli, kirjasto, kahvila, satama... Teimme myös löytöjä loppiksilla (=kirpiksillä). Vierailimme Suomen eteläisimmällä omenatilalla Peders Aplagårdilla, joka tekee herkullisia tuotteita omenoista - salsaa, siideriä, hyytelöitä... Omenatilalla vierailun kruunasi todella ystävällinen palvelu sekä mahdollisuus maistaa tuotteita ennen ostamista. Aivan pakkohan näitä tuotteita oli saatava myös kotiin! Kökariin suunnatessa kannattaa muistaa, että kunnassa ei ole pankkiautomaattia - osa paikoista ottaa silti vastaan vain käteistä.

Havspaviljongenin satama.
Satamassa toimi myös kaksi loppista.
Kökarin keskustan, eli Karlbyn satama.
Tarmo lähikauppias Kökar Lanthandel.
Suomen eteläisimmällä omenatilalla on noin 300 omenapuuta.
Kävimme lounaalla vierasvenesatama Sandvikissa.
Kökarin päänähtävyyksistä tutustuimme 1784 valmistuneeseen Kökarin tunnelmalliseen kirkkoon ja 1300-luvun fransiskaaniluostarin raunioihin. Paikalta aukesi myös kaunis saaristonäkymä.


Kökarissa on noin 250 asukasta, joista jopa lähes 10% puhuu äidinkielenään suomea. Kökarissa olikin mm. opasteita paljon enemmän suomeksi mitä täällä meillä Manner-Ahvenanmaalla. Asukkaat olivat todella ystävällisiä - kädet heiluivat jo kaukaa tervehdykseksi. Kökarilaiset toivovat turistien muistavan paikan mm. hyvästä ruoasta, ja täytyy myöntää meidän herkutelleen erinomaisesti!

Pelasimme muutaman mukavan kierroksen minigolfia
majoituspaikassamme Havspaviljongenilla.
Todella värikäs auringonlasku oli mieleenpainuva!

Kotimatkalla Suomen kesä oli taas "parhaimmillaan",
mutta täytyihän sitä käydä kannella bongaamassa
Viking Linen M/S Viking Grace.
 -Roope-