Visbyn satama. Portti ruusujen kaupunkiin. |
Yle: Kova tuuli pakotti Viking Linen M/S Viking Cinderellan
kääntymään takaisin Tukholmaan Gotlannin edustalta
kääntymään takaisin Tukholmaan Gotlannin edustalta
M/S Viking Cinderella saapumassa Visbyn satamaan. |
Högklintiltä aukeaa upea merimaisema! Kallionjyrkänne kohoaa 48 metrin korkeuteen merenpinnasta. |
Laivalatomusten uskotaan olevan laivojen kapteenien tai ryhmän johtajien hautapaikkoja. Latomusten rakentaminen on tapahtunut arviolta 1100–500 eaa. |
Merta näkyvissä! |
Gotlannin länsirannikkoa. |
Rakennuksia Gnisvärdin kalasatamassa. |
Jätskitauko Romassa! Ei ollut ruuhkaa... |
Paikallinen kisuli tuli hakemaan rapsutuksia. |
Sliten satama sijaitsee Gotlannin itäpuolella. Satamaan kulki aikoinaan laivavuoroja myös Suomesta. |
Aikoinaan yksi Viking Linen osakasvarustamoista kävi näyttämässä uusia laivojaan Slitessä. Me taas kävimme näyttämässä autoamme. |
Asunden on luonnonkaunis saari Sliten edustalla. |
Raukkeja, eli meren muotoilemia kalkkikivipaaseja Asundenilla. |
Visbyn kaupunkia kiertää lähes 3,5 kilometriä pitkä sekä 11 metriä korkea keskiajalla valmistunut kehämuuri. |
Näkymä Snäckgärdsportenin tornista. Kehämuurissa on ollut alunperin 29 tornia, joista 27 on säilynyt tähän päivään. |
Visbytä kutsutaan ruusujen kaupungiksi... |
...eikä suotta, sillä ruusuja on katukuvassa paljon! |
Fiskargränd on tunnetuin ruusukuja. |
Kyseisellä kujalla ruusuloistoa on enemmän kuin runsaasti. |
Samalla kujalla on kuvattu myös Peppi Pitkätossu-tv-sarjaa. |
Iloinen risteilymatkustaja ruusukujalla. |
Näkymää ravintolan terassilta à la Restaurang Trädgår'n. |
Visbyssä on runsaasti houkuttelevia kivijalkamyymälöitä. |
Visby botaniska trädgård. Visbyn kasvitieteellinen puutarha. |
Seaside Premium Large (LXA). Hytistä löytyy tunnelmavalaistus, jonka väriä pystyy säätämään mieleisekseen. |
Vuode oli rajattu mukavasti hytin keulaosaan sängynpäädyn sekä kirjoituspöydän yhdistelmällä. |
Viking Line on tunnettu erinomaisista parivuoteistaan. |
Aamulla silmät avatessani oli näkymänä vuoteesta aurinkoinen merimaisema. |
Kulmasohvalle saattoi hyvillä mielin istahtaa tuijottamaan liikkuvaa kuvaa. Sohvan oikealla puolella oli minibaari sekä vedenkeitin kuumia juomia varten. |
Hytissä oli mukava herkutella muun muassa kuohujuomalla ja suklaakuorrutetuilla mansikoilla. |
Hyttimme kylpyhuonetta. |
Vain tästä yhdestä M/S Viking Cinderellan matkustajahytistä löytyy tämä ihanuus. Varustamo ei tämän takia edes mainitse poreallasta hyttiluokan kuvauksessa. |
Kyllä, hytin kylpyhuoneen varustelu voi olla kuin sadusta. M/S Viking Cinderellalla. |
- Roope -