torstai 31. joulukuuta 2015

Ikimuistoisia hetkiä

Millainen oli vuosi 2015?

Uudenvuoden tienoilla rupean aina miettimään, miten paljon yhteen vuoteen onkin taas mahtunut! Perheeni on kasvanut lisää kahdella kissalla, eli yhteensä neljä pientä karvapalloa kiipeilee onnellisina kissanpuissamme. Vuoteen on mahtunut hurjasti lähialueiden matkailua, joista saakin hyvin lukea täällä blogissa - joka on myös perustettu vuoden 2015 aikana!

Vuosi on ollut työntäyteisempi edelliseen vuoteen verrattuna. Työpaikallani HavsViddenillä on mukava meininki, ja työn lomassa pääsee hyvin tauoilla rentoutumaan kauniissa luonnossa. Blogiinikin olen jo muutaman kerran kirjoittanut HavsViddenistä.
Ylellinen lomakeskus HavsVidden on luonnon syleilyssä.
Matkailualan ammattilaisena vuoden selkeät kohokohdat liittyvät matkailuun. Vuoden lukuisista laivamatkoista ehdottomia suosikejani ovat mm. matkat M/S Viking Gracella, M/S Birka Stockholmilla sekä M/S Viking Cinderellalla. Myös vierailu Kökarissa oli ikimuistoinen. Tottakai lomamatka entiseen kotikaupunkiimme Tallinnaan oli myös antoisa. Ja voi miten riemukas kesäpäivä meillä olikaan Muumimaailmassa!
Viking Linen M/S Viking Cinderella saapumassa Maarianhaminaan.
Ystävien ja sukulaisten tapaamiset saivat myös aina hymyn huulille, kuten myös laivojen valokuvaaminen satamassa. Vuosi 2015 vaikuttaakin oikein onnistuneelta loppumetreille saakka, joulua myöten. Mutta vielä voi vain arvailla ja suunnitella mitä uusi vuosi pitää sisällään.

Antoisaa vuotta 2016!

-Roope-

tiistai 8. joulukuuta 2015

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki

HavsViddenin joulupöytä 2015

Ahvenanmaan pohjoisosassa käkkärämäntyjen keskellä on idyllinen lomakeskus HavsVidden, joka on siis minun työpaikkani. HavsViddenissä maistellaan näin joulukuussa joulupöydän antimia. Laaja tarjonta houkuttelee herkuttelijaa, kun pöydät notkuvat joulun klassikoista ja nykyaikaisista uutuuksista.
Kalojen ystäviä odottaa suuri valikoima, kera punajuuri- ja perunasalaattien. Lihavalikoimaa on luonnollisesti myös tarjolla - joulukinkusta lihapulliin. Masun ollessa jo aivan ähkyssä, on vielä aika iskeä jälkiruokapöytään. Joulupöydän herkuttelun voi kruunata viinillä tai vaikka Stallhagenin jouluoluella.
Käy pöytään!


-Roope-

maanantai 23. marraskuuta 2015

Jälleen merellä

Viikonloppu Manner-Suomessa

Valmistauduimme viikonlopun lomamatkaan syömällä lounasta Maarianhaminassa. Valitsimme aikaisempien hyvien kokemuksiemme perusteella aivan keskustassa olevan Viking Linen Park Alandia hotellin ravintolan. Listalta tilattaviin lounasannoksiin kuuluu myös hyvä salaattipöytä. Kylläisenä olikin hyvä alkaa suunnata kohti satamaa, josta nousimme M/S Viking Gracen kyytiin. (Huomio: Viking Line Abp myi Park Alandia hotellin maaliskuussa 2016 yhtiölle Ab Rafael.)
Viking Linen Park Alandia hotellin ravintola.
Merimatka Turkuun meni nopeasti, jota nautimme suurimmaksi osin aluksen olohuonemaisessa Retro Bar & Dancingissä, eli Retrossa. Viihdetiimi oli järjestänyt Retroon paljon erilaista toimintaa - tanssit, bingo, Ville Vikingin tapaaminen... Lisäksi oli mukavaa pelailla tarjolla olevia lautapelejä. Shopping World -myymälässä kävimme ostamassa tax free -hintaisia tuliaisia. Näin päivällä kahdelle ihmiselle riitti hyvin aluksen pienin ja edullisin hyttiluokka Inside Piccolo Two.
Retro Bar & Dancingissä on kaikille tekemistä!
Laivojen viihteen ykkönen: BINGO!
1600 neliömetrin myymälstä löytyy varmasti jokaiselle jotakin.
Olimme ostaneet linja-autoliput etukäteen Matkahuollon nettisivuilta Turusta Uuteenkaupunkiin. Majoituimme puolisoni isällä ja isillä, jossa oli antoisaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa myöhään yöhön. Laukussa oli myös valmiiksi paluuliput Turkuun seuraavalle päivälle.
Kauppakeskus Hansa oli Turussa shoppailukohteemme.
Bussilla pääsimme kätevästi takaisin Turkuun, johon molemmat olimme sopineet tapaamiset. Vietinkin mukavan päivän ystäväni Mäkkärin kanssa shoppaillen, herkutellen ja kuulumisia vaihtaen. Illalla oli aika suunnata takaisin Turun satamaan, jossa meitä odotti jälleen Viking Linen M/S Viking Grace.
Perinteistä joulutunnelmaa M/S Viking Gracella.
Merimatkamme kotiin alkoi joulupöydän äärellä, jota voin suositella lämmöllä kaikille. Viking Linen buffet-ravintoloiden joulupöydät on katettu tapaninpäivään asti. Ruotsalainen huippukokki Leif Mannerström (tunnettu mm. Michelin-tason ravintolastaan) on suunnitellut Viking Linen joulupöydän 2015 tarjonnan. Gourmet-tason joulupöytiin katetaan perinteisiä herkkuja sekä ruotsalaisia erikoisuuksia. Lisäksi minun on aivan pakko mainita loistavasta palvelusta - buffetissa asiakkaat ohjattiin henkilökohtaisesti pöytiin ja kerrottiin mitä missäkin on tarjolla. Jouluisesta illallisesta jäi kylläisen mahan lisäksi erittäin positiivinen mieli.
M/S Viking Gracen Arcade oli saanut ylleen upean talvisen tunnelman.
Paluumatkalla hyttinä meillä oli kolmen hengen Inside Double Three -luokan hytti. Hytti oli varustettu parivuoteella sekä yhdellä yläsängyllä. Tilava WC sekä miellyttävä sisustus olivat mieleeni, sekä parivuoteen ihanan pehmeät peitot.
M/S Viking Gracen Inside Double Three -luokan hytti.
Aamiaisella oli rentouttavaa seurata saaristoa isosta ikkunasta.
Hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme aamiaiselle Sweet & Salty Caféhen. Nautimme aamiaista Arcaden puolella, ja samalla näimmekin sukulaisiani pitkästä aikaa. Jutustelun jälkeen säntäsimme vielä Shopping Worldiin ostamaan itsellemme tax free -tuliaisia, ennen kuin meidän olikin jo aika nousta aluksesta Maarianhaminaan.

Vastaan tuli Viking Linen M/S Viking Cinderella.
Shoppailijan paratiisi merellä.
Meidän neljä innokasta Ella-kissaa oli kotona vastassa, joista olivat naapurit huolehtineet matkamme ajan.


-Roope-

maanantai 9. marraskuuta 2015

Isänpäivä ja merimatka

"Hyvää huomenta hyvät matkustajat! Saavumme Helsinkiin noin puolen tunnin kuluttua."

Minulla oli työvuoro HavsViddenissä isänpäivää edeltävänä päivänä. Illalla lähdin töistä skootterillani ja ajoin sumuisessa säässä Ahvenanmaan pääsaaren pohjoisimmalta niemeltä kotiimme Godbyhyn. Vaihdoin vaatteet ja otin matkakassin mukaan - matka jatkui kohti Maarianhaminaa. Suuntasin Länsisatamaan, josta oli pian lähdössä Viking Linen M/S Mariella kohti Helsinkiä.
M/S Mariellan B2P Inside Piccolo -hytti.
Astuin ruotsinlaivojemme klassikkoon, joka on seilannut Itämerellä jo vuodesta 1985. Hytiksi olin valinnut aivan tavallisen B2P Inside Piccolon. Hytin koko yllätti positiivisesti, koska se oli jopa isompi kuin Viking Linen uudemman M/S Viking Gracen vastaava hytti. Lisäksi hytin puhtaus yllätti - en löytänyt pölyä edes etsimällä!
Sea Side Café kannella 6.
Hyttini oli 6821.
Nautin iltapalan aluksen Sea Side Caféssa, ja pienen kiertelyn jälkeen suuntasin hyttiin nukkumaan. Aamuun oli mukava herätä, koska luvassa oli taatusti mukava päivä! Aamutoimien jälkeen kiertelin aluksen myymälässä ja katselin ulkokannella aluksen saapumista synkän syksyiseen Helsinkiin.
Kustaanmiekan salmi
M/S Mariella uudistui huhtikuussa 2015.
Ensimmäisenä matkustajana olin terminaalissa, jossa olivat vastassa isä ja äiti! Suuntasimme autolla lapsuuteni maisemiin Orimattilaan. Päivä sujui rattoisasti (ja nopeasti) kuulumisia vaihtaessa sekä syödessä. Myös veljeni ja hänen vaimonsa olivat juhlistamassa isänpäivää. Vatsat turvoksissa olikin jälleen palattava Helsinkiin, jotta ehdin takaisin laivalle.
M/S Mariella sai uuden ulkoasun huhtikuussa 2015.
(Kuva: Viking Line)
Hyvästelyjen jälkeen suuntasin takaisin laivalle. Katselin lähtöämme Helsingistä, jonka päätteeksi suuntasin Tax Free -myymälään ostoksille. Myymälän erittäin ystävällinen ja palveluhenkinen henkilökunta olivat mieleeni sekä se, että myyjiä oli oikeasti myymälässä runsaasti! Apua ostoksilla sai siis aivan varmasti. Mukaani tarttuikin mm. uudet ihanat Björn Borgin talvikengät sekä perinteisiä laivatuliaisia suklaasta kuohuviiniin.
Itämerelle saatiin huhtikuussa ennennäkemätön Plate -ravintola.
M/S Mariellalla päivällinen voi olla nyt yllätyksellinen elämys!
M/S Mariella lähdössä Helsingistä.
Tax Free -myymälä M/S Mariellalla.
Uudet talvikenkäni Tax Freestä - Björn Borg Martyn Mid Fur
Ostosten jälkeen oli mukava suunnata rentoutumaan aluksen saunaosastolle. Pidin siististä saunaosastosta ja hyvästä saunasta. Puhumattakaan porealtaasta, jossa viihdyin putkeen kolme varttia! Saunomisen päätteeksi halusin haukata jotakin pientä iltapalaa. Tein jotain mitä en ole koskaan ennen tehnyt laivalla, jotain mitä ei nykypäivän uusilla laivoilla tehdä - grillasin makkaraa! M/S Mariellan saunaosastolla on mahdollista edulliseen hintaan grillata makkaraa, jonka hintaan kuuluu herkullinen perunasalaatti. Rauhallinen ympäristö ja grillin lämpö - oli ihanaa!
M/S Mariellan kattokruunu.
Ennen nukkumaanmenoa seurailin vielä hetken ihmisten touhuja. Vuoteeseen päästyä uni tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Aamuyöstä saavuimme takaisin Maarianhaminaan ja ajelin skootterilla takaisin kotiin terveisten ja tuliaisten kera.


-Roope-

tiistai 3. marraskuuta 2015

Laivakuvaus

Punaista terapiaa.

Itämeren laivat ovat seuranneet minua läpi elämän, ja minä laivoja. Laivaharrastukseen kuuluu luonnollisesti laivoilla matkustaminen, mutta myös muunlainen toiminta. Hyllyt ja kaapit täyttyvät laivatavaroista, kirjahyllystä ei tunnu löytyvän muuta kuin varustamojen historiikkeja sekä Tax Free -hinnastoja, netissä pyöritään katsomassa laivakuvia ja keskustelemassa muiden harrastajien kanssa. Joku tykkää tehdä laivojen pienoismalleja, kun taas toinen on merenrannalla kuvaamassa ohi lipuvaa ruotsinlaivaa.

Viimeisen kuukauden aikana olen viettänyt kerran viikossa punaisen terapiahetken. Olen ollut Maarianhaminan Länsisatamassa ja Fiskehamnenissa katsomassa sekä kuvaamassa ahvenanmaalaisen Viking Linen saapuvia aluksia - M/S Viking Gracea sekä M/S Amorellaa.
M/S Viking Grace & M/S Amorella
Miten mahtava tunne onkin, kun saarien takaa alkaa pilkottamaan laivan savupiippu. Pian saakin seurata aivan vierestä laivan saapumista satamaan sekä kiinnittymistä laituriin. Kuunnella laivan ääniä ja katsella sataman hälinää.
M/S Viking Grace
M/S Viking Grace
Maarianhaminassa on loistavia paikkoja seurata laivojen käyntiä satamassa. Aivan terminaalin vierestä lähtee polku, joka menee rantaviivan tuntumassa kohti Fiskehamnenia. Polku on osittain laudoitettu ja matkanvarrelta löytyy myös penkkejä (Huom: polulla on portaita!). Jo polun alkupäästä pystyy hyvin ihailemaan satamassa käyviä aluksia. Lintuperspektiiviä saa, kun kiipeää kalliolle! Fiskehamnenilla on mukava järjestää samalla vaikka piknik - paikalta löytyvät pöydät ja tuolit. Puolestaan Maarianhaminan vesitorninmäeltä näkee jo kaukaa lähestyvät alukset.
M/S Amorella
M/S Viking Grace & M/S Amorella

-Roope-

tiistai 27. lokakuuta 2015

Jättekiva!

Finlandssvenska

Luonnollisesti on tullut muisteltua niitä omia oppimisen hetkiä ruotsin kielen parissa, kun on suomenkielisenä asukkaana täällä Ahvenanmaalla. Kuinka toivoin jo kolmannella luokalla saavani opiskella ruotsia, mutta Orimattilan kaupungilta näytettiin punaista valoa ja englanin kirjaa.
Yläkoulussa alkoi tietenkin lopulta ruotsin opiskelu ja olin heti innolla mukana, harmikseni kuitenkaan pelkkä innostus ei riittännyt kielen oppimiseen. Ammattikoulussa ruotsin kielen opiskelu sai jatkoa, vaikka kyllä täällä saarella asuessa on tullut eniten opittua.

Miksi kuitenkin kirjoitan aiheesta..? Koska minua on ruvennut ihmetyttämään, miksi yleensä meillä Suomessa on ruotsin kielen luokissa seinällä Ruotsin kartta, Ruotsin lippuja sekä juliste Tukholmasta ja koristeina puuhevosia? Lisäksi tunneilla katsotaan Peppi Pitkätossua. Miksi, miksi näin..?

Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, kansalliskielet ovat suomi sekä ruotsi. Miksei ruotsin luokassa ole siis Suomen ja Ahvenanmaan liput, Suomen kartta, juhannussalkojen pienoismalleja sekä katseltaisiin Muumeja ruotsiksi? Lisäksi olen ihmetellyt sanastoa mitä meille koulussa on opetettu - riikinruotsia, eli ruotsinruotsia.
Eikö olisi paljon hienompaa arvostaa meidän suomenruotsalaista kulttuuriamme ja opettaa kouluissa juuri suomenruotsalaisia tapoja sekä suomenruotsia? Talko, franskisar, småkusin, pulpet, fillare, donare, haua, kravatt, bastulänk, broiler, äppel, villa, punttis...

Minusta on esimerkiksi nyt ollut hauska oppia, kuinka paljon suomenruotsalaiset lainaavat sanoja suomen kielestä. Minulle se on luonut uuden kiinnostuksen sillan - "Hei, mä puhun ruotsia vaikka käytän suomalaisia sanoja!". 

 
Roskis ligger på höger sida. 
Vad ihana kissa du har!
Var finns aula?
Liisa är min eri kiva kaveri!
Jag har en siisti mopo.
Kan jag få en limu, tack!
Har du sett min pipo?
Min kämppis har en stark sisu.
Min favoritsmak är kinuski.

-Roope-

PS: Vielä musiikkivideollinen suomenruotsalaista nuorisokulttuuria!

maanantai 19. lokakuuta 2015

Kohta sitä saa

Kohta sitä saa, vatsansa täyteen puuroo!

Kauniina syysiltana istuimme saunanlauteilla ja ikkunasta katselimme mustaa taivasta, jossa kimmelsi kirkkaita tähtiä. Lisää vettä kiukaalle ja hikeä pintaan. Mutta hetkinen, kohtahan on joulu!

Löylyjen lomassa tuli jo suunniteltua uusien jouluvalojen ostamista sekä joulupuun koristeita. Tietenkin myös joululahjat pyörivät mielessä - mitä naapureille, kavereille, Elloille... Kenelle? Ja niimpä tietysti, joulukortit!
Joululahjat kuusenalla vuonna 2014.
Kauppoihin on jo tullut suuret valikoimat joulukalentereita. Kalenteria katsastaessa saikin todeta, että eipä enää kauaa kestäkkään, kun availlaan ensimmäistä luukkua joulukalentereista. Tulipa sitä itsekin jo kirjoitettua pitkästä, pitkästä aikaa Joulupukille - nykyaikaisesti Facebookissa.
Ella-kissoillamme oli omat joulukalenterit joulukuussa 2014.
Ahvenanmaalaiseen perinteeseen kuuluu myös pikkujoulut. (Osa saattaa nyt miettiä, että juhlitaanhan mantereellakin pikkujouluja - mutta...) Pienimuotoista joulujuhlaa, eli pikkujoulua vietetään Ahvenanmaalla aina ensimmäistä adventtisunnuntaita edeltävänä lauantaina. Tällöin käydään pikkujoulumarkkinoilla, joka on Sundin kunnassa tunnetun Kastelholman linnan vieressä ulkoilmamuseo Jan Karlsgårdenilla. Lisäksi koteihin koristellaan tällöin joulu, syödään pienimuotoinen jouluateria, annetaan pienet pikkujoululahjat sekä koristellaan pieni joulukuusi.
Kotoista pikkujoulutunnelmaa 2014.
Pikkujoulumarkkinoiden vilskettä vuodelta 2014.
Myös matkailijat ovat lämpimästi tervetulleita!
Hauskaa joulunodotusta!

-Roope-

maanantai 5. lokakuuta 2015

Irtiotto arjesta

Merellä tietysti!

Itämerellä koetaan todellisia tuhkimotarinoita Viking Linen M/S Viking Cinderellassa. Päätimme jo kesällä, että haluamme päästä syksyllä rentoutumaan "Tuhkimo-laivalle". Varasimmekin Viking Linen nettisivujen kautta hyvään Viking Club -hintaan risteilyn Tukholmaan.
M/S Viking Cinderella Maarianhaminassa.
M/S Viking Cinderella on monille suomalaisille tuttu mm. hulvattoman hauskoista risteilyistään Helsingistä Tallinnaan. Alus on valmistunut Suomen Turussa 1989 ja se oli tuohon aikaan maailman suurin matkustaja-autolautta. Kuitenkin vuonna 2003 laiva vaihtoi M/S Rosellan kanssa paikkoja ja uudeksi reitiksi tuli Maarianhamina-Tukholma. Tällä reitillä alus liikennöi yhä, mutta teki myös vierailun vanhalla Helsinki-Tallinna -reitillään vuodenvaihteessa 2013-2014.
Seaside Comfort -hytti 9014.
Viime vuonna laivaan rakennettiin uusia Comfort -luokan hyttejä, joita emme vielä olleet testanneet käytännössä. Valitsimmekin risteilylle Seaside Comfortin, jonka mukavuuksiin kuului mm. muhkea parivuode, tv, radio, hiustenkuivaaja sekä yllättävän hyvin toimiva Wi-Fi. Toki hytistä avautui myös upea merinäköala!
Katselimmekin hyttimme ikkunasta, kun alus alkoi komeassa aamuauringossa lipua kohti Tukholmaa. Haukkasimme aamiaista Nöjescaféssa ja sen jälkeen oli mukava kierrellä sekä katsella paikkoja, koska alus on ehdottomasti Viking Linen yksi ylpeydenaiheista! M/S Viking Cinderella on mielestäni ehdottomasti punaisen laivaston risteilijämäisin laiva, mitä korostaa myös aluksen ulkoisesti poikkeava väritys. Laivan erikoisuuksia on kolmikerroksinen yökerho Étage, panoramahissit joista aukeaa merinäköala, tyylikäs ravintolamaailma sekä ylellinen kylpylä.
Viking Linen alukset ovat tyypillisesti punakylkisiä, mutta
M/S Viking Cinderellaan on valittu risteilijöille tyypillisempi väritys.
(Kuva: Viking Line)


Nöjescafé on aivan laivan keulassa kannella 7.
M/S Viking Cinderellan pääaula.
Paf:n perinteinen "Pirates Treasure Coin Pusher".
Itämeri on ainutlaatuinen.
Kiertelyn jälkeen oli mukava lähteä ostoksille aluksen myymälöihin. Ja ostettavaahan löytyi! Laivalle lähtiessä oli jo tiedossa, että ostoksia tulee tehtyä, sillä kaapit ammottivat tyhjyyttään. Ostimmekin makeisia ja alkoholijuomia, sekä kosmetiikkaa ja minulle uuden rannekellon. Tax Freehin keskittäminen kannatti, koska meidät palkittiin risteilylahjakortilla.
Merellä shoppailukin on hauskempaa!
Tax Free <3
Shoppailun jälkeen suuntasimme lounaalle Viking Buffet -ravintolaan. Meille Viking Linen tuttu laatu ei tehnyt kepposta, vaan saimme syötyä itsemme jälleen palloiksi! Ruokailun jälkeen olikin mukava heittätyä levyksi hytin vuoteelle.
Viking Buffetissa saa täyttää lautasen ja lasin niin monta kertaa kuin haluaa.
Viking Buffetissa lautaset täyttyivät raikkaista
salaateista, katkaravuista, merileväkaviaarista, kanasta,
lindströminpihveistä, macaron-leivoksista, suklaajäätelöstä...
Seaside Comfortin muhkea parivuode oli vastustamaton!
Vuoteesta oli mukava seurailla maisemia.
Saavuimme Tukholmaan aikataulun mukaisesti klo 15.30 paikallista aikaa.
Seurailimme Tukholmaan saapumista ja päätimme upean sään vallitessa lähteä käymään maissa. M/S Viking Cinderella on Tukholmassa 2,5 tuntia, joten emme olleet aluksi edes suunnitelleet maihin menoa. Viking Linen terminaalin vieressä oli vierailulla Kiinan merivoimien aluksia, joihin oli järjestetty vierailumahdollisuus - kuin meille tilauksesta!
M/S Viking Cinderellan vierestä lähti Viking Linen M/S Gabriella.
Palattuamme takaisin laivalle olikin aika kaivaa uimahousut esiin. Olimme matkavarauksen yhteydessä ostaneet liput laivan kylpylään. Laivan tehdessä lähtöä Tukholmasta nautimme saunan lämmöstä. Kylpylässä rentoutumisen takasi myös ylelliset hoitotuotteet, uima-allas, poreallas, kylmäallas, höyrysauna sekä lounge. Viihdyimmekin spassa kolme tuntia, jonka jälkeen masut kurnivat meitä illalliselle.

Illallistimme Ocean Grill -ravintolassa, joka on avattu aluksella vasta edellisvuonna. Ravintolan sisustus oli tyylikäs ja annokset todella maukkaita! Oman annokseni kruunasi samettinen pipurikastike. Puolisoni syö nautaeläinten lihan raakana, mutta valitettavasti kokki oli kiirehtinyt hänen annoksensa kanssa - liha oli keskeltä kylmää. Ihana tarjoilijamme halusikin kompensoida meille tilanteen tarjoamalla jälkiruokapöydän viereisessä Seaview Dining -À la Cartessa. Kaksi isoa saareketta oli katettu kauniisti toinen toistaan herkullisemman näköisillä ja makuisilla jälkiruoilla. Lakritsipannacottaa, paahtovanukasta, browniesia, juustoja, suklaamoussea, passionhedelmäkeittoa... Ylellisyyttä illalliseen toi myös ravintoloissa esitetty live-musiikki.
Ocean Grill tarjoaa grilliherkkuja, jotka valmistetaan avokeittiössä.
Maukkaan illallisen ja kylpylässä rentoutumisen jälkeen olisi ollut ihana kaatua petiin - niin teki puolisoni. Itse halusin suunnata vielä käymään aluksen yökerhossa, koska siellä esiintyi yksi teini-iän idoleistani - euroviisutähtenäkin tunnettu ruotsalainen Charlotte Perrelli! Keikan kohokohta oli tietenkin Serbiassa vuoden 2008 Eurovision laulukilpailussa esitetty Hero -kappale. Tämän koettuani olikin mukava suunnata hyttiin puolisoni viereen.

Risteily oli valittu kyseiselle päivälle juuri Charlotte Perellin takia.
Charlotte Perrelli esiintyi M/S Viking Cinderellan hulppeassa
kolmikerroksisessa yökerhossa. Alapuolella on keikalta kuvaamani video.

Täyteläisen päivän ansiosta uni tuli helposti. Vuoteessa olikin erinomaista nukkua - voi kun sen olisi saanut kotiin! Aamulla herättyämme oli M/S Viking Cinderella saapunut jo takaisin Maarianhaminaan. Pakkasimme tavaramme ja poistuimme alukselta hymyssä suin.

Aamulla Maarianhaminaan saapui myös M/S Birka Stockholm.
Kesällä risteilimme ensimmäistä kertaa kyseisellä laivalla, lue lisää täältä.
Irtiotto arjesta onnistui satumaisen hyvin - ihanaa ruokaa, rentouttavaa kylpemistä, edullisia ostoksia sekä hyvää viihdettä!



-Roope-