Kohta sitä saa, vatsansa täyteen puuroo!
Kauniina syysiltana istuimme saunanlauteilla ja ikkunasta
katselimme mustaa taivasta, jossa kimmelsi kirkkaita tähtiä. Lisää
vettä kiukaalle ja hikeä pintaan. Mutta hetkinen, kohtahan on joulu!
Löylyjen lomassa tuli jo suunniteltua uusien jouluvalojen
ostamista sekä joulupuun koristeita. Tietenkin myös joululahjat pyörivät
mielessä - mitä naapureille, kavereille, Elloille... Kenelle? Ja niimpä
tietysti, joulukortit!
Kauppoihin on jo tullut suuret valikoimat
joulukalentereita. Kalenteria katsastaessa saikin todeta, että
eipä enää kauaa kestäkkään, kun availlaan ensimmäistä luukkua
joulukalentereista. Tulipa sitä itsekin jo kirjoitettua pitkästä,
pitkästä aikaa Joulupukille - nykyaikaisesti Facebookissa.
Ahvenanmaalaiseen perinteeseen kuuluu myös pikkujoulut.
(Osa saattaa nyt miettiä, että juhlitaanhan mantereellakin
pikkujouluja - mutta...) Pienimuotoista joulujuhlaa, eli pikkujoulua vietetään
Ahvenanmaalla aina ensimmäistä adventtisunnuntaita edeltävänä
lauantaina. Tällöin käydään pikkujoulumarkkinoilla, joka on Sundin
kunnassa tunnetun Kastelholman linnan vieressä ulkoilmamuseo Jan
Karlsgårdenilla. Lisäksi koteihin koristellaan tällöin joulu, syödään
pienimuotoinen jouluateria, annetaan pienet pikkujoululahjat sekä
koristellaan pieni joulukuusi.
Kotoista pikkujoulutunnelmaa 2014. |
-Roope-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti