Minun ystäväni on kuin niitynkukka

Mitä on ystävyys?

Lapsena kaveruus on yleensä luonnollinen asia, tai minulle se ainakin oli. Kavereita sai helposti mm. koulussa ja harrastuksissa. Kavereita oli jopa niin paljon, että kaverisynttäreitä suunnitellessa joutui karsimaan vieraita! Tänään katsoessani Facebookin kaverilistaani saan huomata saman - kavereita on hurjasti (ja varmasti joutuisin tästä listasta karsimaan väkeä suunnitellessa kaverisynttäreitä).

Usein esille tuleva kysymys lapsena oli "kuka on sun paras kaveri?". Silloin kysymystä ei ajatellut sen syvällisemmin. Silloin ei myöskään tullut ajateltua tarkemmin sanoja kaveruus ja ystävyys. "Ystävä on se, kenen kanssa viettää enemmän aikaa."

Nuoruus tuli lopulta kamalan nopeasti ja kuva maailmasta laajeni. Samalla myös kaveripiiri pieneni, mutta tilalle tuli "tuttuja". Entisiä "kavereita" saattoikin sanoa vain tutuiksi. Nuorena oma persoonallisuus kasvoi lisää ja omat mielipiteet saivat enemmän tilaa. Tästä johtuen hakeutui enemmän omantyylisten ihmisten joukkoon. Mutta oliko se tietoista vai alitajuntaista, en tiedä.

Peruskoulun jälkeen oli aika hajaantua luokkakavereista, joista suurin osa oli ollut samalla luokalla yhdeksän vuotta. Alkoi ammattikoulu ja edessä oli uudet ihmiset - uudet kaverit ja ystävät. Kyllä, uudet - kaverit ja ystävät eivät välttämättä ole pysyviä. Silloin sen käsitti kaikista parhaiten, vaikka samahan oli jo toistunut aikaisemmin esim. lopetettua harrastuksen.

Ammattikoulussa sai taas Facebookin kaverilista täytettä - luokkakavereista ja työssäoppimispaikalla työskennelleistä ihmisistä. Osa heistä on vieläkin minulle ystäviä, mutta joku saattaa olla pelkkä kaveri ja kolmas tuttu. Tämä sama kaava toistuu aina,  kun lopettaa työpaikkassa tai koulussa.

Työpaikoilta sai uuden termin - työkaverit. Onko työkaveri vähäpätöisempi kuin kaveri? Työskentelin laivalla ja silmät vetisten hyvästelin lopettavan työkaverin. Tähän kollegani tokaisi - "me olemme täällä vain työkavereita". Tämän jälkeen silmistä alkoi sataa vettä entistäkin enemmän ja koin jopa ärtymystä kollegaani kohtaan. Jälkeenpäin ajateltuna hän puhui aivan totta...

Vaikka ystävyys hiipuisi kaverisuhteen tasolle tai yhteyttä ei enää pidettäisi, niin kyllä yhteiset salaisuudet, muistot ja kommellukset säilötään. Moni ystäväni on säilynyt elämäni aikajanalla, vaikka olemme jatkaneet risteyksissä eri suuntiin. Ystävyys kestää katkot ja siitä on mahdollista jatkaa mihin on jääty. Muutettuamme tänne Ahvenanmaalle olen myös huomannut, että ystävyyden eteen täyyy tehdä töitä. Muutoin ystävistä tulee helposti kaverilistalle täytettä, joka pitäisikin Facebookissa nimetä uudelleen tuttavalistaksi.

Paras ystäväni tietää mistä innostun ja vihastun. Hän kuuntelee ja neuvoo sekä on läsnä. Hän on saanut jakaa monta muistoa kanssani ja tulee vielä jakamaan. Tämä yhteinen tarina alkoi Orimattilan Tönnössä, kun olin intiaanipukuun pukeutuneena Kalpakujan risteyksessä. Tämä kiinnitti hänen huomionsa ja siitä se sitten lähti! Tänä kesänä tätä yhteistä seikkailua tulee täyteen 15 vuotta, Kiitos "Mäkkäri" <3

-Roope-