Desperate Housewives.
Netissä törmää jatkuvasti mainoksiin, kuinka saa kokeilla kuukauden
ilmaiseksi tilausvideopalveluita, kuten Netflixiä tai Viaplaytä. Me päätimme
kokeilla kuukauden ajan Viaplaytä, koska sieltä löytyi puolisolleni entuudestaan
tuttu sarja Täydelliset naiset. Minulle sarja oli tuttu aikaisemmin ainoastaan
nimenä ja sekään ei ollut mielestäni houkutteleva. Miksi katsoisin ohjelmaa
naisista jotka ovat täydellisiä?
Päädyin kuitenkin käpertymään sohvalle peiton alle ja seuraamaan millaista
on amerikkalainen elämä kuvitteellisella Wisteria Lane -kadulla. Jäin koukkuun
välittömästi. Ekan jakson katsottua ei ollut enää vaihtoehtoja, vaan sarjan
kaikki tuotantokaudet oli katsottava! Ei kaikki ollutkaan niin täydellistä.
Edes Amerikassa.
Jo ensimmäistä jaksoa katsoessa oli mukava huomata, ettei seurannutkaan
Yhdysvaltojen Salattuja elämiä. Sarjan tyyli on hyvin erilainen, pelkästään jo
komediamaisuudellaan se eroaa Salkkareista suuresti. Tärkein syy miksi minä
jäin koukkuun oli sarjan opettavaisuus. Jokainen jakso perustui johonkin
neuvoon tai opetukseen, mm. miten suhtautua naapureihin, kuinka ystävyys on
tärkeää tai kuinka jokaisella asialla on merkityksensä.
Kuukauden ajan seurasimme tiiviisti lähiöelämää televisioruudulta.
Mielestäni se kannatti, koska monen opetuksen avulla elämää on paljon helpompi
elää. Toki sai myös nauraa, jännittää sekä välillä olla myös ärtynyt seuratessa
naisten elämää. Sarjan viimeisen jakson lopussa myös kyyneleet valuivat pitkin
poskia. Jos Sinä et ole vielä päästänyt Wisteria Lanen naisia elämääsi, niin
suosittelen lämpimästi! Ainakin minun sydämestäni he saivat paikan.
-Roope-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti