torstai 13. kesäkuuta 2019

Premium-luokan hytti

M/S Viking Grace
Premium-hytti kannelta 9.
Viking Linen tyylikäs ja ympäristötietoinen M/S Viking Grace seilaa reitillä Turku-Ahvenanmaa-Tukholma. Kansien 7, 8 sekä 9 keulaosissa sijaitsee yhteensä 48 kappaletta laadukkaita
Premium-luokan hyttejä. Kävimme alkukesästä risteilyllä ja matkasimme miellyttävästi kyseisessä hyttiluokassa.
Laadukas vuode antaa mahdollisuuden hyville yöunille.
Ovesta sisään tullessa katseenvangitsijana oli hytin valtava ikkuna. Reilun kokoisesta ikkunasta olikin ihana seurailla matkan aikana vaihtuvia merimaisemia! Katse pysähtyi totta kai myös hytin
160 cm leveän parivuoteen kohdalla, joka oli houkuttelevasti pedattu. Parivuode oli varusteltu hyvällä patjalla, muhkeilla tyynyillä sekä peitoilla - mutta myös mukavan pehmeillä lakanoilla.
Sohvakin hytissä on, jonka saa tarvittaessa levitettyä lapsille vuoteeksi.
Skål.
Kokoa kyseisillä hyteillä on 13,8 m². Hytissä on jääkaappi, jonka juomat sisältyvät hintaan. Merimatka olikin kiva aloittaa lasillisilla laivan kuohuviiniä! Lisäksi varusteluun kuuluu televisio, puhelin ja hiustenkuivain sekä oma vessa suihkulla.
Pöytäpinta-alaa, vaatenaulakot sekä valoilla varustettu peili.
Sisustukseltaan hytit ovat vaaleita, mutta väriä löytyy sängyn päiväpeitosta sekä koristetyynyistä. Lisänä sisustukseen on tuotu esille yksityiskohtia luonnosta, esimerkiksi verhoihin sekä tauluun. Nämä Premium-luokan hytit on kalustettu kahdella eri tavalla; osassa sänky on ikkunan vieressä
ja toisissa taas ikkunan vieressä on sohva.
Aamulla oli mukava seurailla Tukholman saaristoa suoraan sängyltä.
Oscar à la carte-ravintolassa aivan kannen 11 keulassa tarjoillaan Premium-aamiainen, joka alkaa lasillisella kuohuviiniä. Noutopöydistä saa valita mieleisiään ruokia, jonka lisäksi kahvi, tee ja kaakao tarjoillaan pöytään. Kyseinen aamiainen sisältyy Premium-hyttiluokassa risteillessä matkan hintaan!


- Roope -

6 kommenttia:

  1. Kunnon ikkuna hytissä on kyllä must. Vaikka yleensä matkustankin laivalla vain mennäkseni maasta toiseen, en siis risteillen, niin kyllä tuo pelkkä ikkuna jo toisi mukavuutta matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se piristää myös reittimatkaa kummasti. Ja varsinkin kesällä! Saaristomaisemia on myös ihana seurailla, jos matkustaa esim. Tukholman-laivoilla.

      Mukavaa kesää!


      - Roope -

      Poista
  2. Vastaava löytyy kilpailijalta DeLuxe -hytin nimellä ja erityisesti tuo parisänky on kiva idea ja tuo osaltaan huoneeseen avaruutta.
    Kuohuviiniäkin löytyy sielläkin jääkaapista - joskin olen kyllä alkanut jonkun lehtijutun innoittamana miettimään, että ehkei matkoja pitäisi viinin voimalla hehkuttaa, onhan sekin kuitenkin vähän alkoholin piilomainontaa, luoda mielikuvaa, että aina kun on kivaa, niin mukana pitää olla kuohuvaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - vastaavia ja toki myös erilaisia lukushyttejä löytyy muiltakin Itämeren risteilylautoilta. Tässä pääsi nyt kurkkaamaan miltä näyttää M/S Viking Gracen vaihtoehto :) Blogissani esitellään myös muitakin hyttejä (ja muiltakin laivoilta), joita kannattaa käydä kurkkaamassa!


      Kivaa kesää!


      - Roope -

      Poista
  3. Toi on luksusta, että sängyssä maaten voi katsella isosta ikkunasta merimaisemia. Aika ison lisäarvon antaa tällainen paarempi hytti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih! Oli kyllä ihana avata aamulla silmät, kun heti näki upeita maisemia - suoraan sängystä :) Suosittelen lämpimästi vastaavaa hyttiä seuraavalle merilomallesi.

      Mahtavaa kesää!


      - Roope -

      Poista