lauantai 19. lokakuuta 2019

Auringonalla Barcelonassa

Kesätunnelma hakusessa
Syyskuussa Itämeri vaihtui Välimereen, kun kesätunnelmaan oli päästävä.
Lumi suli, kesä tuli. Sitten kesä meni. Mielestämme kesä hujahti tänä vuonna äärimmäisen nopeasti. Siksi ajatus kesätunnelman jatkamisesta syyskuun lopulla kuulosti hyvältä ja pian varasimmekin Aurinkomatkoilta kaupunkiloman Välimeren rannalle. Kohteemme oli Katalonian pääkaupunki Barcelona. Määränpää valikoitui hyvien lentoaikataulujen, sekä myöskin sen suhteen, että Barcelona pystyy tarjoamaan helposti samassa paketissa niin rantaloman letkeyttä kuin kaupunkitunnelman sykettä.
Lähdön huumaa Maarianhaminan lentoasemalla.
Olimme ostaneet lisäksi Aurinkomatkojen kautta Finnairin liittymälennot, joten lähdimme matkaan Maarianhaminan lentoasemalta Ahvenanmaan Jomalasta. Syyskuinen aamupäivä oli mitä kauneimmillaan, kun nousimme taivaalle. Oli ilo seurata koneen ikkunasta Ahvenanmaan saariston tuttuja paikkoja sekä nauttia lennolla tarjotusta herkullisesta mustikkamehusta. Helsinki-Vantaan lentoasemalla meillä oli hyvin aikaa, ennen kuin oli tarkoitus jatkaa lentämistä kohti etelää.
Ahvenanmaan kaunista saaristomaisemaa.
Lentoasemalla päädyimme viettämään aikaa Finnair Loungeen, joka sijaitsee 3. kerroksessa lähtöportin 22 läheisyydessä. Tämä oli erinomainen valinta ja se antoi mukavaa potkua lomanaloitustunnelmaan. Vaalein sävyin sisustetussa loungessa oli runsaasti erilaisia istumapaikkoja, joista saattoi valita mieleisensä. Noutopöydistä sai hakea syötävää niin monta kertaa kuin halusi. Tarjolla oli pieni salaattibuffet, kaksi pääruokavaihtoehtoa lisukkeineen sekä keittovaihtoehto. Lisäksi tarjolla oli kiva sekä herkullinen valikoima jälkiruokia. Juomalasit odottivat niin ikään buffet-tyylisesti täyttäjiään ja niihin sai valita viiniä, kuohuviiniä, olutta, lonkeroa, konjakkia, likööriä sekä alkoholittomia juomia. Odotusaika meni kuin siivillä, vaikka siiville pääsyä vasta odoteltiin.
Finnair Loungen tarjontaa.
Finnair Loungessa on lupa herkutella.
Iltapäivästä jatkoimme lentämistä kotimaisen Finnairin lennolla. Lento oli siinä mielessä hämmentävä, että matkustamohenkilökunnasta kukaan ei puhunut lainkaan suomea eikä ruotsia. Mielestämme Finnairin kuuluisi työllistää suomalaisia ja matkustamohenkilökunnasta edes esimiehen tulisi osata molempia kotimaisia kieliä. Suomen valtio omistaa toistaiseksi reilun enemmistön lentoyhtiön osakkeista. Kielihämmennyksestä huolimatta pääsimme kuitenkin perille kohteeseen.
Saavuimme Barcelonaan auringonlaskun aikaan.
Barcelonan lentoasemalta pääsee keskustaan bussilla, junalla sekä myöskin metrolla. Päädyimme kuitenkin ottamaan taksin, jolla pääsisimme kätevästi suoraan hotellillemme. Hintaa taksimatkalle tuli noin 30 euroa. Kyydissä meitä oli kaksi aikuista kahden matkalaukun sekä kahden käsimatkatavaran kera. Majapaikaksemme oli pohdinnan päätteeksi valikoitunut Hotel del Mar, jonka sijainti vaikutti jo varausvaiheessa hyvältä. Sitä se oli myös käytännössä, sillä hotelli sijaitsi sopivasti kävelyetäisyydellä rannasta sekä kaupungin pääkatu La Ramblasta.
Hotel del Mar.
Pakettiimme kuului aamiainen ja olimmekin ilahtuneita varsinkin valikoiman tapasleikkeleistä.
Mirador de Colom on Kristoffer Kolumbuksen muistomerkki
La Ramblan satamanpuoleisessä päässä.
Valitettavasti saamamme hotellihuone ei vastannut ostamaamme huonetta, lisäksi huoneessa ilmeni ikäviä puutteita. Olimmekin välittömästi yhteydessä Aurinkomatkoihin, joka alkoi selvittämään asiaa. Tässä vaiheessa mainittakoon, että jo ennen matkaa Aurinkomatkojen asiakaspalvelu oli ollut lievästi sanottuna ontuvaa. Myöskään paljon mainostettu Aurinkomatkojen sovellus ei tominut teknisen vian takia lainkaan koko matkan aikana. Saimme vaihdettua huoneen oikeanlaiseksi vasta seuraavana päivänä. Tuloiltana lähdimme kuitenkin vielä ulos kävelemään sekä nauttimaan suurkaupungin sykkeestä. Katukauppiaita, tivolilaitteita, naurua, palmuja, rakastavaisia, matkamuistoja...
Iloinen tivolitunnelma oli läsnä rantakadulla.
Maailmanpyörästä avautui hieno iltanäkymä meille aivan uuteen kaupunkiin. 
Asukkaita Barcelonan kaupungissa on yli 1,6 miljoonaa ja kaupungista käytetään lempinimeä Barna. Barcelonan metropolialueen asukasluku on yli 5,5 miljoonaa, eli lähes saman verran kuin koko Suomessa on väestöä! Palveluita onkin runsaasti saatavilla. Rantahietikkoa on tarjolla lähes viiden kilometrin verran. Rannalla olikin mukava kävellä paljain varpain ja tuntea kuinka hiekka virtaa varpaiden välissä. Oli kiva katsella rentoa rantaelämää sekä kauempana näkyviä lentokoneita, jotka olivat laskeutumassa Barcelonan lentoasemalle. Totta kai myös Välimeri houkutteli uimaan! Kesätunnelma oli tullut takaisin.
Ei kiirettä. Makoilua auringossa. Varpaat uppoutuvat hiekkaan. Ja eikun mereen!
Olimme vuokranneet auton SocialCarin kautta. Auton avulla kiertelyalue laajenee kummasti, tosin parkkipaikan löytäminen keskustan alueella saattoi olla yllättävänkin haastavaa. Liikennekulttuuri on erilainen kuin Suomessa, mutta kuitenkin hyvin mukaansatempaava. Olikohan kaupunkialueella joku virallinen nopeusrajoituskin...? Vuokrasimme loman viimeiseksi iltapäiväksi pyörät, jotka osoittautuivat keskustassa autoa näppärämmiksi menopeleiksi. Polkupyörille löytyi myös omia kaistoja, joilla liikkuminen oli sujuvaa.
Katukuvaa Barnasta.
Barcelonan katukuvaa.
Barnan kaupunkinäkymää.
Barcelonan jahtisatama.
Barcelona pursuaa niin nähtävyyksiä, aktiviteettejä kuin museoitakin. Tunnetuin nähtävyys on  Barcelonan symboliksikin titeerattu lukuisten yksityiskohtien Sagrada Família, joka on kyllä näkemisen arvoinen kirkko jo pelkästään ulkopuoleltakin nähtynä. Güellin puisto on kuvattuna useissa mainoksissa, ja se on myös osa Unescon maailmanperintöluetteloa. Myös Aurinkomatkojen sivulla oli kyseisestä puistosta suuri kuva, joka houkuttelevuudellaan edisti lomakohteemme valintaa.
Sagrada Famílian rakennustyöt aloitettiin vuonna 1882.
"Rakentaminen on vielä kesken, pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa."
Güellin puiston rakennustyöt aloitettiin vuonna 1900
ja kokonaisuus valmistui 14 vuotta myöhemmin.
Güellin puistossa on upeaa mosaiikkikoristeltua.
Güellin puisto sijaitsee korkealla kukkulalla.
Antoni Gaudín on suunnitellut Güellin puiston.
Kävely pitkin kaupunkia ilman varsinaista suunnitelmaa on myös mielenkiintoista. Vastaan voi tulla mitä kiinnostavampia paikkoja, kuten Parc de la Ciutadellan viehättävä puistoalue. Erikoisempiakin asioita saattaa tulla vastaan; hiukan janoisena innostuin virvoitusjuoma-automaatista, mutta se olikin aikuisten leluautomaatti. Juotavaa löytyi kuitenkin pian supermarketista.
Katalonian parlamenttirakennus Parc de la Ciutadellanissa.
La Cascada Monumental, Parc de la Ciutadellan.
Omasta mielestäni matkan ehdoton kohokohta oli vierailu Tibidabo-vuorella. Serpenttiinitietä pitkin ajaminen vuorenrinnettä ylös oli jo sinällään mielenkiintoinen kokemus - samaan aikaan jännittävää ja upeaa. Ajomatka oli kuitenkin vasta alkusoittoa, sillä vieläkin hienompaa oli luvassa. Vuoren korkein kohta nousee merenpinnasta 512 metriä ja näkymät ovat sen mukaiset. Korkeimmalle kohdalle on rakennettu Sagrat Corin kirkko ja vieressä on myös huvipuisto.
Sagrat Corin kirkon Jeesus-patsas ylettyy yli 575 metrin korkeuteen merenpinnasta.
"Yhä ylös yrittää, katolle hän kiipeää..." Ei ihan katolle asti, mutta melkein. Kirkon sisällä nimittäin kulki hissi noin puoleenväliin rakennusta, jonka jälkeen saattoi vielä nousta ylemmäs portaita pitkin. Ylöskiipeäminen todella kannatti! Korkeimman näköalaterassin lattia on jo yli 564 metriä merenpinnasta ja näköala on kirjaimellisesti henkeäsalpaavan upea! Terassi tarjosi ällistyttävän upean 360 asteen näkymän. Suoraan yläpuolella oli Jeesus-patsaan lisäksi vain taivasta. Kaupunkialueen laajuudesta sai entistäkin tarkemman käsityksen. Ensimmäisenä iltana olimme vierailleet rannan tuntumassa olevassa maailmanpyörässä - voi miten pieneltä se näyttikään ylhäältä käsin! Yleensä pyrin kipuamaan korkeisiin paikkoihin, koska niistä avautuvat upeat näköalat. Täytyy kuitenkin myöntää, että tällä kertaa korkeus jo hiukan pelotti. Ylhäällä oli havaittavissa tutinaa niin jaloissa kuin käsissäkin sekä varovaiset askeleet. Joka tapauksessa maisemien ihaileminen oli todellinen elämys. Annan tälle vierailulle erittäin vahvan suosituksen!
Vaikuttava näköala, joka painui syvälle mieliimme.
Lähtöpäivänä matkatavarat sai kätevästi jättää säilytykseen hotellille. Kotimatka Finnairin siivillä alkoi vasta illallalla, joten meillä oli koko lähtöpäiväkin aikaa nautiskella kaupungista. Kävelyä rannalla, viimeisiä ostoksia, polkupyöräilyä, Piña Colada terassilla, Iberico-possua lautasella... Paluulennon aikana ilta sekä yö olivat selkeän kirkaat ja lentoreittimme myötäili isoja kaupunkeja, joiden valomeriä saattoi ihailla.
Pieni kävelykatu, jonka varrella oli liikkeitä.
Iberico-possua ja ruokajuomana totta kai paikallista cavaa.
Ravintoloiden listoilla oli paljon tapaksia, joista paria maistoimmekin
Lentokoneen ikkunasta sai matkan aikana ihailla jatkuvasti valomeriä.
Keskellä yötä saavuimme takaisin koti-Suomeen. Vietimme vaihtoajan uinuvalla Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Liittymälento Ahvenanmaalle oli lähdössä aikaisin aamulla, joten Finnairin perinteinen "illaksi kotiin" olikin tällä kertaa "aamuksi kotiin". Pääsimmekin kotiin yhden antoisan seikkailun rikkaampana, sillä Barcelona vastasi odotuksiin hienosti.
Aamuksi kotiin.
- Roope -

14 kommenttia:

  1. Sagrada Familia on kyllä ikuisuusprojekti johon ei edes Olkiluoto yllä. Ehkäpä vielä jonain päivänä saamme ihailla valmista kirkkoa.
    Ja mitäpä olisi Finnair ilman mustikkamehua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei yllä ei! :D

      Olisi mahtavaa ostaa tuota herkullista mehua myös kotiin, mutta ei ole näkynyt kauppojen hyllyillä...

      Kiitos kommentista ja ihanaa syksyä! :)


      - Roope -

      Poista
  2. Barcelonassa riittää kyllä mukavasti nähtävää, tosin turistina paikka tuntui hieman ristiriitaiselta kun itse siellä on tullut vierailtua isojen mielenilmausten aikaan ja ulkomaiset turistitkaan ei ole aina toivottuja turismin lieveilmiöiden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti iso plussa tuo, että on paljon nähtävää. Silloin on jokaiselle jotakin mieleistä :)

      Kiitos kommentista ja muista nauttia syksystä!


      - Roope -

      Poista
  3. Oliko teidän visiitin aikaan mielenosoituksia? Nyt siellä näyttää olevan monin paikoin kireä tunnelma, kun katalonialaiset johtohenkilöt on pistetty vankilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestä! Meidän loman aikana ei ollut mielenosoituksia havaittavissa. Toki parvekkeilla näkyi lippuja sekä banderolleja.

      Ihanaa syksyä!


      - Roope -

      Poista
  4. Barcelona onkin yksi niitä harvoja Euroopan kaupunkikohteita, joissa voi halutessaan yhdistää kaupunki- ja rantaloman. Hienoa, että majoituitte hotelliin, ettekä pahentaneet Barcelonan asunto-ongelmaa käyttämällä Airbnb:tä - kaupungistahan on viime aikoina näkynyt paljonkin uutisia siitä, miten vihaavat turisteja ja haluaisivat heidän jättävän kaupungin rauhaan, pitkälti Airbnb:n sekoitettua asuntomarkkinat paikallisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista!

      Olet asian ytimessä ja juuri siksi matkailualan ammattilaisena valitsenkin aina majoituksen sitä tarjoavalta yritykseltä.

      Kaupunki- ja rantaloman yhdistäminen tekeekin Barcelonasta houkuttelevan kohteen.

      Ihanaa syksyä!


      - Roope -

      Poista
  5. Mielenkiintoista lukea kokemuksia Aurinkomatkoista, kun itse Euroopassa tulee matkustettua omatoimisesti – tässä olisi ollut ainesta moneen eri postaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Mukavaa, että jätit lukemisen jälkeen myös kommenttia.

      Nauti syksystä :)


      - Roope -

      Poista
  6. Olen käynyt Barcelonassa vuosia sitten samanlaisella "kesänpidennyslomalla" syyskuun lopussa. Paikka jäi mieleen värikkäänä kaupunkina, josta löytyi hyvää ruokaa, taidetta ja kiinnostavaa arkkitehtuuria. La Boqueria -kauppahalli tuoreine hedelmineen oli kuitenkin suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!

      Vaikuttaa siltä, että Barcelona on täyttänyt meidän molempien tavoitteet :)


      - Roope -

      Poista
  7. Tuttuja paikkoja vilahti kuvissa ja tarinassa, Barcelona on kyllä on tosi hieno ja monipuolinen kaupunki. Ainoa miinus on isot turistimassat, mutta sille ei oikein voi mitään. Toki tällä hetkellä siellä ei ole paras aika lomailla, kun mielenosoitukset jatkuvat vielä varmasti jonkin aikaa. Toivoa sopii, että rauha säilyisi - katalonialaisilla on kova halu itsenäistyä eikä Espanja siihen suostu. Joka tapauksessa Barcelona on kiehtova kohde, ja sinne varmasti tulee mentyä uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista!

      Kiva kuulla, että Barcelona on ollut myös teidän mieleenne. Turisteja oli paljon, mutta ei ainakaan meidän vierailun aikaan häiritsevästi. Nähtävää jäi toki myös mahdolliseen seuraavaankin kertaan.

      Toivottavasti demokratia voittaa ja alue saisi rauhan. Meidän loma ehti olla juuri ennen viimeisimpiä mielenilmaisuja.


      - Roope -

      Poista