perjantai 10. kesäkuuta 2016

Smart Park

Teemapuisto Ahvenanmaan Eckerössä
Maarianhaminasta Smart Parkiin on 30 kilometriä.
Eckerö on yksi Ahvenanmaan 16:sta kunnasta. Kunta elää turismista, sillä sinne tulee laiva suoraan Ruotsista ja siellä on museoita, ravintoloita, hotelleja sekä mm. paljon puuhaa lapsille. Viime kesänä Eckeröön avattiin aivan uusi teemapuisto Smart Park. Puisto on päätien läheisyydessä osoitteessa Eckerövägen 388 ja sinne on todella helppo löytää.
Pysytteletkö linnoituksessa vai kaivatko kassista uikkarit?
Suojaa Bomarsundin linnoitusta, mutta varo ettet kastu!
Vierailimme puistossa kahden lapsiperheen kanssa ja varsinkin juuri lapsille puistossa riitti paljon koettavaa. Toki aikuisetkin pääsivät nauttimaan vaikka Segwaylla ajamisesta, sähkölaivoilla seilaamisesta, vetolautoilla veden ylittämisestä... Puiston nimen mukaisesti seikkailun ja leikkimisen ohessa on tarkoitus myös samalla oppia. Puiston teema on Ahvenanmaan arki, historia ja kulttuuri. Esimerkiksi vesileikkipaikka on kuin pienoismalli Bomarsundin taistelusta ja valtavalla hiekkalaatikolla voi leikkiä ahvenanmaalaisen Plaston leluilla. Puistossa on myös mahdollista esimerkiksi kuljettaa maitoa meijeriltä kauppaan sähköistetyillä pienoiskuorma-autoilla, ratsastaa hevosilla karusellissa sekä tutustua puiston pienen maatilan eläimiin. Tekemistä riittää varmasti koko päiväksi ja maukasta purtavaa löytyy Smart Parkin ravintolasta sekä kahvilasta - myös omat eväät ovat sallittuja.
Pallon sisään ja anna mennä!
Suosittelen lapsiperheille vierailua Smart Parkissa. Aurinkoisena päivänä mukaan kannattaa ehdottomasti muistaa ottaa uikkarit ja pyyhe! Puiston ollessa näin uusi se kehittyy koko ajan lisää ja siihen Smart Parkilla on erilaisia mahdollisuuksia.
Hiio-hoi! Onko sinusta laivan kapteeniksi..?
-Roope-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti