keskiviikko 9. tammikuuta 2019

Ravintolasuositus: Lost in Helsinki

Kaisaniemenkatu 3, 00100 Helsinki

Viime vuoden alkupuoliskolla vierailin ensimmäistä kertaa Lost in Helsinki-ravintolassa ystäväni Mäkkärin kanssa, hän nimittäin suositteli kyseistä ravintolaa. Eikä muuten suotta! Toiveestani vierailimme ravintolassa myös vuoden loppupuolella, samalla reissullani kävimme myös ihastuttavalla Euroviisuristeilyllä.
Operaatio nälän poisto onnistui kyseisessä ravintolassa maukkaasti.
Lost in Helsinki sijaitsee Helsingin Kluuvissa, aivan Helsingin yliopiston metroaseman läheisyydessä. Helsingin päärautatieasemalta kävelee paikan päälle noin viisi minuuttia. Ravintola on myös helposti lähestyttävä, kyseessä on nimittäin rennon viihtyisä paikka, joka on myös varustettu ystävällisellä asiakaspalvelulla. Kliseisesti sanottuna kuin "olohuone keskellä kaupunkia". Sisustuksessa on paljon yksityiskohtia, mutta myös kuluneisuutta on havaittavissa.

Tarjolla on niin ruokaa kuin juomaakin. Ruokalista on yllättävän kattava, sillä valikoimasta löytyy muun muassa niin turvallisia burgereita kuin pitsojakin, mutta myös pastaa, salaatteja, keittoja sekä jälkiruokia. Itse ruokalista oli houkutteleva havannollistavine kuvineen. Joulukuussa valitsin itselleni listalta herkullisen poroburrito-annoksen nachojen, salaatin ja cheddarjuuston kera. Tilaukset tehdään muuten kassalta.
Tilaamani burritto, johon oli yhditetty pohjoismaisuutta poronlihalla.
Suurikaan nälkä ei tarvitse olla, sillä valikoimasta löytyy myös pientä purtavaa. Ja mikä parasta - pienen nälän voi vaikka jakaa kaverin kanssa Platterin muodossa! Platteri on lautanen, joka sisältää esimerkiksi mozzarellatikkuja, ranskalaisia, kanansiipiä sekä oliiveja. Kolmanneksi kaveriksi kannattaa tilata vaikka pullo talon viiniä.
Talon valkoviininä oli Kumala Colombard Chardonnay.
Lisäksi ravintolalla on keittiö avoinna yllättävän myöhään! Hyvä niin, sillä mekin olimme myöhään liikkeellä. Esimerkiksi tällä hetkellä ravintola tarjoilee ruokaa perjantai- sekä lauantai-iltaisin kello 01.30 saakka ja arkisinkin puolenyön tuntumaan saakka. Seuraavan kerran kun pohdit Helsingissä ruokapaikkaa ja olet jo kadoksissa ajatuksesi kanssa, niin yritä muistaa Lost in Helsinki.


- Roope -

1 kommentti:

  1. Tuolla ei olekaan tullut käytyä vaikka muuten Helsingin ravintoloita kyllä tullut koluttua. Pitää laittaa muistiin. Kiva, että saitte hyvää asiakaspalvelua, se on ainakin itselleni todella tärkeä seikka. Mielestäni on hyvin tärkeää, että asiakaspalvelun jatkuva kehittäminen on yritykselle yksi heidän prioriteeteistään.

    VastaaPoista